Esimies tekee sinusta tyhmemmän

Kuva: Jere Gronberg

Yksi elämän suurista mysteereistä minulle on, miksi tavallisista järkevistä ihmisistä tulee työelämässä.........no, outoja.

Yksityiselämässään ajattelevat ja sosiaalisesti oivaltavat ihmiset taantuvat työpaikan ovesta sisään astuessaan.

Vai onko se normaalia, että teemme töissä asioita, jotka tiedämme jo ennen aloittamista täysin hyödyttömiksi, silti sanomatta sanaakaan.

Jätämme näkyvät ongelmat lojumaan kuin jälkikasvu likaiset vaatteet lattialle, josko ”joku muu” hoitaisi.

Odotamme että kello tulisi 16.15 kotiin lähteäksemme, vaikka viimeiseen puoleen tuntiin ei ole mitään tekemistä.

Varastamme vessapaperia ja kyniä, kun kukaan ei huomaa. Tuemme palaverissa innokkaasti esimiehen ajatuksia, ja sen jälkeen haukumme samat ajatukset kopiokoneella kollegoille ala-arvoisiksi.

Suomen kielen -ke -pääte tarkoittaa, että on vähemmän kuin kokonainen. Eläke on vähemmän kuin palkka, ja eläkkeellä ollaan vähemmän kuin ennen sitä. Nyt tilanne tuntuu olevan täsmälleen päinvastoin. Tapaan eläkkeelle jääneitä, jotka näyttävät nuorentuneen silmissä, tekevät mielekkäitä asioita joita ei sanota töiksi ja elävät täysipainoista elämää.

Samaan aikaan työelämässä olevat ovat siellä vain osittain, vähän vähemmän kokonaisina.

Töissä kun ei pidä antaa itsestään liikaa, vaan himmata ja pihdata, piilotella persoonaansa, suojella minuuttaan. Olemme töissä eläkeläisiä ja työuran jälkeen täysillä elämässä kiinni.

Mistä tämä mysteeri juontaa juurensa? Meitä ohjaa työelämän hierarkioissa pelko.

Ei akuutin uhan luoma pelko, vaan syvällisempi tuntemus, samanlainen joka saa meidät vaikkapa kammoamaan käärmeitä.

Olemme eläimistä sosiaalisimpia. Lauman vahvimmat voivat suojella heikompia, tai karkottaa heidän yhteisöstä.

Me ihmiset olemme valmiita uskomattomiin tekoihin asemamme säilyttämiseksi. Työelämä on asemataistelua.

Status tulee näyttää, tai sen voi menettää. Tottelevaisuus on myös syytä osoittaa, jotta saa suojelua.

Vaikka kasvatamme lapsiamme ottamaan vastuuta ja ajattelemaan itsenäisesti, töissä viemme alaisilta vastuun ja kerromme miten heidän tulee ajatella.

Syytämme esimiehiä, tulemme kyvyttömiksi itsenäiseen, yksinkertaisetkin päätökset ja asiat siirretään hierarkiaketjun liukuhihnalle.

Pelon valtapiiri pitää meitä otteessaan.

Pelko, käskyttäminen ja hierarkiat eivät ole ainoastaan outoja, vaan työn lopputulokselle vahingollisia.

Pelko on kuin vankila, joka lamaa luovuuden ja aloitteellisuuden.

Oletko koskaan ollut keskustelemassa hierarkiassa ylempänä olevan kanssa, ja tuntenut, että et saa mitään järkevää suustasi.

Kokemus on oikea, sillä hierarkia muodostaa statusuhan, joka rajaa kykyä luovaan ajatteluun. Valuu esimiehestä alas kuin siirappi purkista, ja tahmaa ajattelun.

Tyhmyys siis oikeasti hierarkiassa tiivistyy.

Ilma on sakeana hankkeita ja iskusanoja, jotka siivittävät mielekkäämmän työelämän suuntaan.

Syystäkin, sillä tehtaiden ja toimistojen jälkeen olemme siirtymässä inhimillisen vuorovaikutuksen hyödyntämiseen työn lisäarvona. Käsien ja aivojen lisäksi sydän, se mitä me ihmisinä parhaimmillaan olemme, tulee työnteon ytimeen.

Siitä huolimatta uusinnamme ja ylläpidämme työelämän vinoa toimintakulttuuria.

Astumme taas huomenaamulla vallankäytön odotusten saappaisiin, jossa esimiesten odotetaan ottavan vallan ja työntekijöiden alistuvan valtaan.

Työkulttuurimme odottaa esimieheltä statuksen osoittamista kuin leijonauroksen karjahdusta.

Esimiesten on ymmärrettävä, että pelkän aseman perusteella tuleva kunnioitus nojaa pelkoon, joka heikentää tuloksellisuutta. Mitä enemmän korostamme hierarkiaa, sitä heikompi on organisaation uusiutumiskyky ja innovatiivisuuden aste.

Vaikka status hivelee itsetuntoa, siitä kannattaa päästä eroon.

Työyhteisöt, jotka kykenevät murtamaan selkäytimessä vaanivat vaistot, ovat tulevaisuuden tuottavuusvoittajia.

Mikä parasta, niissä on hyvä tehdä töitä.

Vastuu, mahdollisuus kehittää työtään ja sitoutuminen, kulkevat käsi kädessä. Meidän on organisoiduttava uudelleen työn lisäarvon ympärille, opittava töissä olemaan ihan kokonaisia, tehtävä työnpuhdistus. Kuka uskaltaa?

Tyhmyys siis oikeasti hierarkiassa tiivistyy.

Kirjoittaja on Opetushallituksen pääjohtaja.