Hei teollisuuden työkaverit, mehän ollaan kaikki erilaisia!

Syyskuussa 2017 hyväksyttyä väitöskirjaani ”Osallinen, syrjässä, marginaalissa, onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa” varten haastattelin 30 eri tavoin vammaista suomalaista ja saksalaista oppisopimuskoulutuksen avulla avoimille työmarkkinoille työllistynyttä nuorta tai nuorta aikuista.

Saksalaisista useat olivat työllistyneet suurille auto- ja lentokonetehtaille yhdenvertaisina työntekijöinä.

Suomalainen lievästi kehitysvammainen nuori havahdutti minut ymmärtämään ihmisten erilaisuutta uudella tavalla. Hän kertoi tunteneensa itsensä ulkopuoliseksi työyhteisössään, koska hänet otettiin vastaan ”erilaisena”. Aikansa työskenneltyään hän kuitenkin havahtui huomaamaan, että ”noilla työkavereillahan on ihan samanlainen elämä kuin minullakin”.

Ja että, ”hei – mehän ollaan kaikki erilaisia”!

Osallisuuden työmarkkinoilla tulee olla itsestäänselvyys myös vammaisille ja heihin verrattaville pitkäaikaissairaille. Työelämästä puhuttaessa vammainen rinnastetaan yleisesti käsitteeseen osatyökykyinen tai vajaakuntoinen.

Käsitteet ovat harhaanjohtavia, koska niillä viitataan usein vammaan tai sairauteen ilman, että otetaan kantaa työkykyyn. Tällöin syntyy väärä kuva henkilön mahdollisuuksista selviytyä työtehtävistä. Vamma ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että henkilö olisi osatyökykyinen eli yleisesti ottaen mihin tahansa työhön vain osittain kykenevä.

Vammaisen tai pitkäaikaissairaan työkyky riippuvat kyseisen työn asettamista vaatimuksista. Henkilöä voidaan pitää työkykyisenä, kun hänen yksilölliset ominaisuutensa ovat tasapainossa työn asettamien edellytysten kanssa eli työkyvyn käsite on tehtäväsidonnainen.

Isäni, joka oli viittomakielinen kuuro, ei ollut millään muotoa osatyökykyinen vaan puusepän ammatissaan ja vanhojen huonekalujen entisöijänä huippuosaaja.

Vammaisten työkeskuksessa vuosien ajan kauniita, kestäviä mattoja kutonut kehitysvammainen ystäväni ei ole työssään vajaakuntoinen vaan työtehtävässään taitava ammattilainen.

Eräs keino saada yhä useammat työmarkkinoiden ulkopuolella olevat palkkatyöhön on, että työtä aletaan ennakkoluulottomasti jakamaan niin, että vammaiset, ovat he sitten joko täysin tai osittain työhön kykeneviä, otetaan mukaan.

Tällöin niin työyhteisöissä kuin ammattijärjestöissäkin erilaisuus tulisi nähdä tavallisuutena. Vammaisten ja heihin verrattavien pitkäaikaissairaiden joukossa on sekä huippuosaajia että meitä tavallisia ja kaikkea siltä väliltä. Heille tulee löytyä sellaisia mahdollisuuksia työmarkkinoilla, joissa vamma tai sairaus ei aiheuta työkyvyn tai tuottavuuden alentumista kyseisissä työtehtävissä.

Tätä edellyttävät työmarkkinoiltamme niin yksilön perusoikeudet, yhdenvertaisuuslaki kuin keväällä 2016 maamme ratifioima YK:n vammaisten oikeuksien sopimuskin. Entistä ennakkoluulottomampi asenne erilaisuutta kohtaan estäisi tuhansien nyt työtä vailla olevien osaajien, hyödyntämättä olevan työvoimaresurssin, syrjäyttämisen yhteisestä hyvästä.

Väitöskirjani tulosten perusteella haastan länsirannikon laiva- ja autoteollisuuden avartamaan käsityksiään osaavasta työvoimasta!

”Osallisuuden työmarkkinoilla tulee olla itsestäänselvyys myös vammaisille ja heihin verrattaville pitkäaikaissairaille.”

Marja Irjala

Kasvatustieteen tohtori, ekonomi