Iran ja Israel osoittavat: Donald Trumpista ei ole valtiomieheksi

Mikä erottaa valtiomiehen poliitikosta? Poliitikko ajaa vain omaa ja kannattajiensa etua. Valtiomies edistää kansallista etua, koko kansalle parhaita asioita.

Tässä valossa Donald Trump on toiminut Yhdysvaltain presidenttinä vain kuin poliitikko. Kaikissa merkittävissä päätöksissään hän on ajatellut ensisijaisesti omaa ja tukiryhmiensä etua, myös suurvallan ulkosuhteissa.

Yhdysvalloissa ulkopolitiikka on nyt alistettu trumpilaiselle sisäpolitiikalle. Tästä ei hyvää seuraa, ei edes Yhdysvalloille, muusta maailmasta puhumattakaan.

Tuorein esimerkki tästä on hänen päätöksensä irrottaa Yhdysvallat Iranin kanssa kolme vuotta sitten tehdystä ydinmateriaalisopimuksesta. Se synty oli vaikea, siitä neuvoteltiin monenvälisesti kymmenisen vuotta. Yhdysvaltain osalta sen hyväksyi lopulta Trumpin edeltäjä Barak Obama, demokraatti.

Kuten presidenttiehdokkaana, presidenttinäkin Trump politikoi yhä demokraatteja, jopa entisen presidentin arvostettuja saavutuksia vastaan. Tämä osoittaa pikkusieluisuutta. Siitä valtiomiehet pääsevät eroon.

Poliitikko ei näe metsää puilta kuten valtiomiehet näkevät. Valtionjohtajanakaan poliitikko ei kykene näkemään päätöstensä seurauksia. Niitä valtiomies punnitsee tarkkaan, etenkin maan ulkosuhteissa.

Päätöksellään vetäytyä Iran-sopimuksesta Trump saattoi avata tapahtumain kulun, josta on vain huonoja seurauksia. Entäpä jos Iranissakin päätetään vetäytyä sopimuksesta ja aletaan ydinaseistautua?

Trump haluaisi neuvotella uudestaan Iranin ydinaseistautumista estävästä sopimuksesta. Yksinkö, kun muut sopimuspuolet tukevat jo tehtyä sopimusta?

Tavoitteleeko Trump jopa vallanvaihtoa Iranissa? Tavoite on näillä näkymin mahdoton sekä uusneuvottelujen että vallanvaihdon osalta. Sellaista tavoitetta valtiomies ei edes asettaisi.

Trumpin toinen alueellista vakautta horjuttava päätös oli tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi ja siirtää maan suurlähetystö kiisteltyyn paikkaan. Trumpin tukijoina Israelin puolustajat Yhdysvalloissa nyt hurraavat.

Me muut, jopa monet israelilaiset, olemme huolestuneita tapahtuneen seurauksista jo entisestään jännitteisessä Lähi-idässä.

Trumpin päätöksillä Yhdysvaltoja irrotetaan laajemminkin kansainvälisen yhteistyön saavutuksista. Amerikkalaisten ilmastotuomasten kannustamana Trump mitätöi maansa osalta Pariisin ilmastosopimuksen.

Tässäkin Trump ajaa kansan vähemmistön etua sen enemmistönäkemystä ja koko maan etua vastaan – siis lyhytnäköistä politikointia.

Sitä on myös Trumpin pyrkimys torjua kansainvälisiä kauppasopimuksia muka Yhdysvaltain etuja vahingoittavina. Tähän häntä yllyttävät muutamien teollisuusalojen johtajat, jotka eivät ole pärjänneet kansainvälisessä talouskilpailussa.

Vuosikymmeniä Yhdysvaltojen talous on hyötynyt eniten maailmankaupan vapauttamisesta monenkeskisin sopimuksin. Tätäkään politikoiva Trump ei näytä ymmärtävän.

Monet poliitikot toimivat lyhytnäköisinä nationalisteina, valtiomiehet taas kaukokatseisina patriootteina. Nationalistiset poliitikot eivät osaa arvostaa kansainvälisestä yhteistyöstä saatavia hyötyjä. Niistä parasta on vakaampi maailma.

Viime syksynä Trump kävi puhumassa YK-yleiskokouksessa nationalismin puolesta ja suositteli sitä ohjenuoraksi muillekin valtioille – puhetta kuin ennen maailmansotia.

”Trumpin päätöksillä Yhdysvaltoja irrotetaan laajemminkin kansainvälisen yhteistyön saavutuksista.”

Kirjoittaja on emeritus- diplomaatti