Kauppakeskushanke huolestuttaa Unescoa

Suomen Kuvalehden nettisivuille ilmestyi vajaa viikko sitten raumalaisia kiinnostava juttu otsikoituna: ”Unesco huolestui Rauman kauppakeskushankkeesta – pyysi ministeriöltä selvitystä”.

SK perustaa tietonsa haltuunsa saamaan aineistoon, joka liittyy opetus- ja kulttuuriministeriön ja YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestön väliseen kirjeenvaihtoon. Myös Unescon asiantuntijajärjestön Icomosin Suomen osasto on ollut asian tiimoilta aktiivinen.

Tieto ei sinänsä ollut suuri yllätys, sillä tätähän on toki osattu odottaa, mutta kyllä uutinen sittenkin hätkähdytti. Se on luonnollista seurausta Museoviraston jo pari vuotta sitten ilmaisemaan kantaan, että uusi kauppakeskus suunnitellussa laajuudessaan vaarantaa maailmanperintökohteen tulevaisuuden.

Oleellista on, että Vanhan Rauman maailmanperintöaseman myöntämisen yhteydessä ei vain Rauman kaupunki vaan myös Suomi on sitoutunut tekemään parhaansa maailmanperintöarvojen suojelemiseksi. Tältä osin kysymys on siis kansallisista intresseistä, todetaan SK:n artikkelissa, jossa lainataan Museoviraston erikoisasiantuntijan Stefan Wessmannin lausuntoa.

”Olemme vähän pettyneitä siihen, ettei Rauma ole osoittanut ymmärrystä Vanhan Rauman Unesco-arvojen kartoittamiseen. Olemme kansallisella tasolla jotenkin epäonnistuneet, kun kansainvälinen taho joutuu astumaan kuvaan.”

Vanhan Rauman kylkeen suunniteltu kauppakeskushanke on tällä hetkellä juuttunut valituskierteeseen, mikä vähintäänkin lykkää sen toteuttamista reilusti eteenpäin. Vireillä on useita valituksia, joitten käsittely ratkeaa todennäköisesti vasta korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Museoviraston ja Icomosin roolissa on oleellista vaatia Rauman kaupungilta niin sanottua HIA (Heritage Impact Assessment) -selvitystä. Kaupunki on kuitenkin tyytynyt perustamaan päätöksentekonsa tältä osin vain vakiintuneisiin kaupallisiin vaikuttavuusanalyyseihin. Niiden mukaan uusi kauppakeskus toisi mukanaan pääosin myönteisiä seurauksia eikä niinkään uhkia.

Paikallisella tasolla nykytilanteesta puuttuu selvästi keskinäistä ymmärtämystä ja sovitteluhalua. Kaupungin päättäjät niin virkamies- kuin luottamushenkilötasollakin kokevat valitukset ja muunlaiset mielipiteet pelkästään hankkeen vastustamiseksi.

Siitähän ei ole lainkaan kysymys, vaan kauppakeskuksen mitoittamisesta kooltaan ja liiketilojen määrältään ylisuureksi. Toinen huolenaihe on massiiviseksi luonnehdittava asuinrakentaminen kohteen yhteyteen. Kumpaakin elementtiä on pidettävänä sopimattomana maailmanperintökohteen suojavyöhykkeelle.

Kaiken kaikkiaan eriävät mielipiteet ja valitukset eivät todellakaan tarkoita hankkeen vastustamista vaan sen kohtuullistamista. Ongelman ratkaiseminen olisi siis käynyt oleellisesti helpommaksi, jos kaupunki kaavoittajana ja projektin toteuttaja rakentajana olisivat suostuneet arvioimaan uudelleen hankkeen suuruusluokkaa ja se arkkitehtonista ilmettä.

Hyödyn maksimointi ei aina ole yleisen edun kannalta ihanneratkaisu. Investointi voi kohtuullisemminkin toteutettuna muodostua varsin tuloksekkaaksi.

Kirjoittaja on Länsi-Suomen entinen päätoimittaja.