Kerro kerro tekoäly

Kuva: Jere Gronberg

Ropottimiehet vaelsivat Suomessa jo 1700-luvun alkupuolella.

Ruotutalojen piti eräänlaisena verona palkata työmies ja lähettää hänet Pietariin rakennustöihin. Ropottimiehet kapinoivat ja karkailivat.

Näistä isovihan ajoista kertoo Perttu Immonen mainiossa kirjassaan ”Suomen rahvaan historia.”

Suomen rahvaan tulevaisuus -kirja voisi kertoa robottihenkilöistä. Robotit ja niissä hyödynnetty tekoäly näyttäytyvät yhtä arvaamattomilta kuin ropotit 300 vuotta aiemmin.

On epäselvää, kenen pitäisi totella ja ketä. Ottaako tekoäly vallan valtikan ihmiseltä? Tekoäly onkin haluttu nimetä tukiälyksi, jotta käy selväksi kuka on herra talossa.

Teema on tullut kahvipöytäkeskusteluihin. ”Sain ravintolamainoksia kaupungista, minne olin juuri varannut matkan.” ”Puhuimme eräästä kirjasta, ja heti oli netissä samasta kirjasta ilmoitus. Varmasti oli laitteessa kuuntelu päällä.” Sattumaa vai ei?

Hetken kuvittelimme olevamme tieteen kirkastamina todellisuuden hallitsijoita. Nyt tarvitsemme taas mielikuvitusta selittämään todellisuutta.

Tekoälyn sovellukset saavat meidät näkemään maahisia ja hiisejä siellä, missä niitä ei ole. Vai onko sittenkin?

Keskustelussa on runsaasti tekohälyä. Aihetta on tutkittu ja kehitetty 1950-luvulta alkaen.

Mahdollisuudet parantaa elämän laatua ovat huimat, ja uhkiakin löytyy. Tekoäly ei ole yksi teknologia, vaan lukuisia erilaisia innovaatioita ja niiden sovelluksia.

Tekoälyä on verrattu ihmisen älyn lisäksi sähköön, öljyyn ja moneen muuhun. Minulle tekoäly muistuttaa peiliä. Peiliä josta katsoo takaisin ihminen.

Peilistä näkyy, miten nerokas evoluutiossa kehittynyt ihmisen yhteenkytkeytynyt neuronien verkosto on. Tekoäly ei todennäköisesti toimi niin kuin ihmisen aivot, koska emme tarkalleen tiedä miten ihmisen aivot toimivat.

Sen sijaan peilin kuva päättelykyvystämme ei ole mukavaa katsottavaa. Teemme virheitä solkenaan. Aistimme ovat vajavaisia, syy-seuraus -suhteissa hyppäämme johtopäätöksissä usein metsään, päättelyssämme on lukuisia vääristymiä joita emme tiedosta. Tekoälyn ja ihmisen virheet ovat erilaisia.

Ns. Moravecin paradoksin mukaan vaativa päättely onnistuu tietokoneilta suhteellisen helposti, mutta jo pienen lapsen sensorimotoriset taidot ovat koneelle haastavia.

Pihakiekon pienen maalivahdin ei tarvitse osata monimutkaisia laskelmia kiekon lentokaaresta ja nopeudesta, vaan hän osaa sijoittua vaistomaisesti oikealle kohdalle räpylä ojossa. Kaapokähkös -robotteja ei siksi vielä ole.

Kun leikkaamme saksilla, teemme sen automaattisesti. Sakset ovat kätemme jatke, meistä tulee yhtä.

Tekoälyyn liittyy periaatteessa sama ominaisuus. Kyse on ihmisen kehittämistä, ongelmien ratkaisemiseen tähtäävistä työkaluista, joita emme vielä oikein osaa käyttää. Jonain päivänä tekoälykin sulautuu arkeen, tulee osaksi meitä.

Saksilla saa halutessaan pahaa jälkeä aikaan, mutta saksia ei voi väkivallasta syyttää. Niillä huitovat aina ihmiset.

Sekin pätee tekoälyyn. Me ihmiset tätä uutta teknologiaa kehitämme, opetamme algoritmeja ratkaisemaan ongelmia. Vastuutamme emme voi ulkoistaa.

Tekoäly kirpaisee lajimme itsetuntoa, kun se saa kysymään mihin ihmistä enää tarvitaan. Silloin ihmisyys nähdään jakojäännöksenä, joka syntyy kun vähennetään algoritmilla kuvattavat ominaisuudet tai tehtävät pois.

Eihän se niin mene. Etumerkki on väärä. Kyse on yhteenlaskusta.

Kaikkea mitä voi, ei tarvitse delegoida koneelle. Mahdollisuus ja vapaus päättää omasta elämästään sekä syvä arjen hyvinvointi eivät ulkoistusta kaipaa.

Siksi tarvitaan eettisiä ja moraalisia ohjeistoja ja säädöksiäkin, jotta emme ammu itseämme jalkaan. Turvallisia hiekkalaatikoita, joissa innovoida rajatusti. Päättäjien ja kehittäjien jatkuvaa vuoropuhelua. Laajaa kansalaiskeskustelua, jotta luomamme yhteiskunta olisi yhteinen. Luottamuksen rikkoutuminen olisi kaikkien tappio.

Viisaus nousee valokeilaan. Kyky hyödyntää kokemuksellista tietoa kussakin hetkessä omiin arvoihin ja etiikkaan perustuen. Yhdistää matemaattista, yhteiskunnallista ja humanistista, tieteellistä ja taiteellista ajattelua konkreettisissa tilanteissa. Äly voi olla yleistä ja kaukana, mutta viisaus on lähellä ja hetkessä.

Parhaimmillaan tekoäly sivuvaikutuksenaan lisää realismia itseymmärryksessämme, missä olemme hyviä ja missä emme.

Luomakunnan kruunu löytää paikkansa rivistä muun ekosysteemin ihmeellisyyden keskeltä. Ja ymmärtää siihen liittyvät vastuunsa. Jotta kehtaamme jatkossakin aamuisin katsoa itseämme peilistä silmiin.

”Tekoäly eiole yksi teknologia, vaan lukuisia erilaisia innovaatioita ja niiden sovelluksia.”

Kirjoittaja onOpetushallituksenpääjohtaja.