Kun ajat, keskity vain ajamiseen

Kännykän käyttö auton ratissa lisääntyy vuosi vuodelta. Käyttö on muuttunut myös entistä rohkeammaksi. Aktiivinen somettelu eri sosiaalisissa medioissa on ajanut tekstaamisen ja jossain määrin myös puhelimessa puhumisen ohitse. Tilanne on huolestuttava.

Vaaratilanteisiin liikenteessä joutuu puhelimen käytön takia Suomessa noin 40 prosenttia kuljettajista. Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien mukaan matkapuhelimen käyttö on ollut mukana keskimäärin neljässä kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa joka vuosi.

Nuorista, 15–19-vuotiaista kuljettajista lähes puolet on lukenut tekstiviestejä tai pikaviestejä ajaessaan. Reilu kolmannes on lähettänyt viestejä ja joka seitsemäs on käyttänyt sosiaalista mediaa ajon aikana.

Tarkkaamattomuus liikenteessä tarkoittaa ajonaikaisen huomion kiinnittymistä muuhun kuin ajotehtävän turvallisen suorittamiseen. Suomeksi sanottuna kuljettaja tekee ratin takana jotain aivan muuta kuin keskittyy ajamiseen. Puhelimen lisäksi huomion voi viedä pois ajamisesta esimerkiksi syöminen, muut ajoneuvossa olevat matkustajat tai lemmikkieläimet, navigaattorin säätäminen tai vaikkapa radiokanavien räplääminen.

Kun kuljettajan kädet, katse ja ajatukset eivät ole liikenteessä syntyy vaaratilanteita. Esimerkiksi älypuhelinta näppäillessä kuljettaja saattaa ajaa sokkona useita sekunteja.

Kun liikenteessä keskittyy moneen asiaan, asioita jää huomaamatta. Aivot pystyvät keskittymään tietoisesti vain yhteen tehtävään kerrallaan.

Älypuhelimien myötä olemme tavoitettavissa kaiken aikaa ja kaikkialla. Liikenne on kuitenkin väärä paikka lukea työmaileja tai vastata tekstariin.

Ilman handsfree-laitetta puhelujen kannattaakin antaa mennä ohi. Niihin voi aina palata myöhemmin, kun keskittymisen ei enää tarvitse olla liikenteessä ja käsien ratissa.

”Suomeksi sanottuna kuljettaja tekee ratin takana jotain aivan muuta kuin keskittyy ajamiseen.”