Maailma muuttuu, ja niin maauimalakin

Nyt näyttää siltä, että Rauman maauimalan remontin on viimein mahdollista alkaa ensi keväänä.

Aihe ei ole uusi, vaan maauimalan kunnosta on Raumalla keskusteltu vuosikausia.

Suunnitelmat voivat edetä ilmeisessä myötätuulessa, kun Museovirastokin on niihin myönteisesti suhtautunut.

Jos kaikki menee hyvin, on kaupungissa jälleen toimiva maauimala vuoden 2019 kesäkaudeksi.

Raumalaisten on syytä valmistautua siihen, että entisenlaista 1950-luvun ratamaauimalaa ei enää tuolloin ole.

Siitä jää muistoksi ainoastaan rapistunut hyppytorni, joka tosin jatkossa toimittaa enää koristeen virkaa.

Uusittu uimala tavoittelee hieman laajempaa käyttäjäkuntaa kuin pelkkiä veteen hyppijöitä. Muodonmuutos tehdään nykyajan vaatimuksilla.

Raumalaisyrittäjä Riku Räsäsen suunnitelmissa on muun muassa madallettu ja uudelleenmuotoiltu allas, lämmin makea vesi ja muutenkin entistä vesipuistomaisempi ilme.

Paikallisille kuntapäättäjille uudistus ainakin sopii.

Kaupunginvaltuusto sitoutui tämän vuoden maaliskuussa yksimielisesti maauimalasopimukseen, joka on voimassa Räsäsen yhtiön ja kaupungin välillä 20 vuotta.

Kaupungin panos remonttiin on miljoona euroa. Päälle tulee vielä vuosittainen ylläpitokorvaus, joka on 40 000 euron suuruinen. Kaupunkilaisten talkoohenki mitataan.

Maauimalaa ei siis olla Raumalla entisöimässä vaan uudistamassa. Uimalan ilme ja muoto muuttuu merkittävästi, vaikka torni jää maamerkiksi ja muistutukseksi menneisyydestä.

Käyttöön sitä ei enää oteta, mikä toivon mukaan ei muodostu liialliseksi pettymyksen aiheeksi.

Monelle maauimala on merkinnyt yksinomaan tai pääosin uimahyppypaikkaa. Maailman muuttuessa myös maauimalan on kuitenkin syytä muuttua.

”Muodonmuutos tehdään nykyajan vaatimuksilla.”