Maatalous on nyt kovilla

Tulossa on toinen vuosi peräkkäin, jolloin pelloilta saatava sato ei tule kattamaan edes tuotantokustannuksia. Nyt viljasadosta on tulossa heikoin kymmeneen vuoteen.

Tuotanto on tällä hetkellä tappiollista niin lypsytaloudessa, lihantuotannossa kuin siipikarjataloudessakin.

Maitolitrasta tuottajalle jää käteen pahimmillaan kolme senttiä.

Velkaantuvia tuottajia uhkaa uupumus ja masennus. Enää ei jakseta.

Luonnonvarakeskuksen alkuviikosta tekemän arvion mukaan vuoteen 2020 jopa 1 100 lypsykarjatilaa on lopettamassa.

Käytännössä se merkitsee sitä, että 16,5 prosenttia lypsykarjatiloista lakkaa toimittamasta maitoa meijeriin tulevan kahden vuoden aikana.

Määrä on iso ja vielä merkittävämmäksi muutoksen tekee se, että jo usean vuoden ajan tiloja on lopettanut lähes seitsemän prosentin vuosivauhtia.

Lähiseudullakin on jo kuntia, joissa ei ole enää ainuttakaan toimivaa lypsykarjatilaa.

Alasajo koskee myös viljatiloja. Niistä ennakoidaan noin 1 600 luopuvan parin lähivuoden aikana.

Ruoka ei suomalaisilta pöydästä lopu. Se on selvää.

Suomalainen tuotanto voidaan jatkossakin turvata vain ostamalla kotimaista. Tässä kuluttaja on avainasemassa.

Kuluttaja ohjaa valinnoillaan myös kaupan hankintoja. Juustohyllystä tai lihatiskistä ostoksia tekevä ratkaisee, tukeeko kotimaisen raaka-aineen tuottajaa ja paikallista elintarvikealaa ja työllisyyttä vai ostaako tänne muualta lennätettyjä tuotteita.

Raaka-aineiden turvallisuudesta ja laadukkuudesta taitetaan aika ajoin peistä. Vain esimerkiksi voi nostaa raa’an kananmunan, jota Pohjoismaiden ulkopuolella ei parane salmonellavaaran vuoksi maistaa. Tanskassakin kannattaa jo harkita tarkkaan.

Tuottajat toivovat apua myös maan hallitukselta ja tulevasta budjetista. Sieltä voi toivoa helpotusta, mutta ei pysyvää ratkaisua.

Kuluttajien ohella kaupan ja raaka-ainetta ostavan teollisuuden rooli on keskeinen.

Nyt pelätään pulaa mallasohrasta. Pulaa voi jatkossa olla monesta muustakin perusraaka-aineesta.