Onnetonta ajattelua päihdeongelmaisista

On se onnetonta ajattelutapaa päihdeongelmaisten asunnon tarpeesta. Missä ajatellaan asutettavan päihdeongelmaisia ilman, että heistä tulee ongelma jo raitistuneille ja mielenterveyspotilaille?

Olen ollut ennen eläkkeelle siirtymistäni Anderssonin Sillanpielessä kolme kuukautta työharjoittelussa ja tiedän millaisten ihmisten kanssa näissä paikoissa joutuu tekemisiin.

Siihen aikaan siellä oli käytäntö, että päihtyneet suoraan juoppoputkaan, eikä ruokaa saanut ennen kuin pää oli selvinnyt. Siis ei päässyt yleisiin tiloihin toisten seuraan.

Luojalle kiitos, että poliisivoimat olivat silloin vielä voimissaan, sillä kyllä siellä kohtasi myös väkivaltaa, jos alkoholin vaikutuksen alaisena olevaa väkivaltaista henkilöä ei päästetty ollenkaan sisälle. Ikkunoista yrittivät tulla, mutta poliisi nouti nopeasti paremmille pahnoille tällaiset henkilöt.

Enää ei ole alkoholiongelmaiset riesana, sillä he tissuttelevat omissa oloissaan, mutta nyt on pahemman luokan huumeiden sekakäyttäjät asuntolaa vailla, ja näitä ei kukaan halua naapurustoonsa, sillä meno on aivan toisenmoista kuin ennen vanhaan.

Hoitohenkilökunnan osaamisesta ja määrästä ei ole kysymys, vaan paikasta, jossa ongelmaiset eivät aiheuta haittaa lähimmäisilleen ja naapurustolleen ja näin ruuhkauta poliisin ja pelastuslaitoksen resursseja.

Nämä ovat sitä vaarallisinta päihdeongelmaista porukkaa, jota henkilökuntakin pelkää, eikä siinä auta koulutus, vaan kunnon asunto omissa oloissaan erossa muista apua tarvitsevista.

Helena Gröndahl