Rollsin meriteollisuus kiinnostanee ostajia

Pääkirjoitus

Rolls-Roycen toimitusjohtaja Warren East kertoi keskiviikkona, että konserni aikoo keskittyä kolmeen ydinbisnekseen. Meriteollisuus ei niihin kuulu (LS 18.1.).

Raumalla uutinen herätti luonnollisesti mielenkiintoa ja huoltakin. Rolls-Royce työllistää Raumalla satoja ihmisiä.

Konsernin marine-ryhmän liikevaihto on muutamassa vuodessa pudonnut puoleen. Tulos on samalla painunut pakkaselle.

Siksi on Eastin mukaan ”oikea aika arvioida strategisia vaihtoehtoja”, mikä käytännössä tarkoittaa ostotarjousten kuuntelemista.

Wärtsilän nimi nousee heti esille. Vuonna 2014 Rolls-Royce hieroi kauppaa Wärtsilän moottoribisneksestä. Diiliä ei syntynyt. Sittemmin Wärtsilä on tunnustellut toisensuuntaista kauppaa.

Muitakin potentiaalisia ostajia löytynee.

Suomen liiketoiminnot ovat varsin hyvässä iskussa. Liikevaihto on täälläkin puolittunut, mutta tulos pysyi 11 miljoonaa euroa plussalla vielä 2016. Viime vuoden lukuja ei vielä ole.

Viidessä vuodessa Rolls-Royce teki Suomessa eli Raumalla ja Kokkolassa yhteensä liki puolen miljardin euron voiton.

Raumalla on investoitu kymmeniä miljoonia euroja tiloihin ja Turussa tulevaisuuden tekijöihin.

Logo työasuissa ei vaihtuisi ensimmäistä kertaa.

Rolls-Roycen Rauman yksikön kärkituotteiden, Aquamaster-potkurilaitteiden, tarina alkaa 1960-luvulta. Silloin niitä ruvettiin kehittämään Hollmingin telakalla.

Vuonna 1988 Hollmingin konepaja ja Rauma-Repolan kansikonetehdas pantiin yhteen. Uusi firma sai nimekseen Aquamaster-Rauma.

Merkittävä läpimurto oli ”akuankkojen” saaminen Raumalla rakennettuihin monitoimimurtajiin. Se toi uskottavuutta ja lisäsi tunnettuutta.

Rahapulaan ajautunut raumalaistelakka Finnyards myi vuonna 1995 Aquamasterin Vickersille (Kamewa), joka kauppasi muutamaa vuotta myöhemmin yhtiön Rolls-Roycelle.

”Logo työasuissa Raumalla ei vaihtuisi ensimmäistä kertaa.”