Sivistys on kansalaisen perusoikeus

Kohta sata vuotta täyttävän Suomen historiassa toistuu usein sana sivistys. Tavoitteena on ollut nostaa sivistystasoa maassa ja kohottaa Suomi itsenäiseksi toimijaksi ns. sivistysvaltioiden rinnalle jo 1800-luvun loppupuolelta alkaen.

Itsenäisyysajan ensimmäisenä vuosikymmenenä luotiin monia merkittäviä lakeja, joukossa oppivelvollisuuslaki (1921).

Oppivelvollisuutta pidetään keskeisenä edellytyksenä yksilön ja kansakunnan kehitykselle.

Toisin kuin monessa muussa maassa, Suomessa koulujen opetussuunnitelmiin otettiin mukaan teorian rinnalle myös käytännönläheisiä oppiaineita. Kansakoulun isä Uno Cygnaeus oli sitä mieltä, että arkielämässä tarpeelliset kädentaidot sekä sivistävät että kehittävät ajatuksenkulkua.

Nykyaikana, jolloin puhutaan paljon uusavuttomuudesta, kädentaitoja on alettu arvostaa entistä enemmän. ”Omin käsin tekemisessä on myös jokin korkeampi taso”, kirjoittaa Esa Lilja HS:n kolumnissaan.

Tuntuukin kummalliselta, että meillä toisen asteen koulutusta jaotellaan edelleen yleissivistävään lukioon ja ammatilliseen koulutukseen. Ikään kuin sivistys ja ammatti olisivat toinen toisensa poissulkevia tai toistensa vastakohtia.

Sana sivistys painottuu myös uudistuneessa paikallishallinnossa. Päättyneellä valtuustokaudella kaupunkilaisten harrastuksia käsiteltiin Raumallakin kulttuuri- ja vapaa-ajanlautakunnassa ja opetukseen liittyviä asioita opetustoimenlautakunnassa. Nyt lautakunnat toimivat yhtenä kokonaisuutena. Uutta kokoonpanoa kutsutaan sivistysvaliokunnaksi.

Sivistysvaliokunnan toimenkuvaan kuuluu luoda kaupunkilaisille mahdollisuuksia monenlaisiin liikunnallisiin ja kulttuurisiin harrastuksiin sekä mahdollistaa riittävät puitteet opetukselle varhaiskasvatuksesta alkaen.

Kunnallishallinnon rakenneuudistus kuitenkin vain korostaa toisen asteen koulutuksen kahtiajakoa Satakunnassa. Rauma ja Pori ovat ulkoistaneet vastuun ammatillisesta koulutuksesta Länsirannikon koulutusosakeyhtiö Winnovalle. Uusienkaan kaupunginvaltuutettujen ja uuteen sivistysvaliokuntaan valittujen ei siis tarvitse vaivata päätään noin puolesta ikäluokasta, joka valitsee lukion sijaan opiskelun ammatillisessa oppilaitoksessa.

Vaatimukset työelämässä muuttuvat nopeaan tahtiin. Ei ole varmuutta siitä, mitä ammatteja on tulevaisuudessa ja millaista osaamista niissä tarvitaan. Opintopolun valinta 16-vuotiaana on yhä vaikeampaa.

Lain mukaan opetuksen tehtävänä on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja yhteiskunnan jäsenyyteen ja luoda perusta yleissivistykselle. Tämä tavoite on kirjattu sekä peruskoulun että lukion mutta myös ammatillisten oppilaitosten opetussuunnitelmiin.

Toiselle asteelle tulee luoda sekä yleissivistävää että ammatillista koulutusta sisältävä koulutustarjonta, jota hyödyntäen opiskelijat voivat joustavasti rakentaa omaa yksilöllistä opintopolkuaan työelämään tai jatko-opintoihin. Jako yleissivistävään lukioon ja ammatilliseen koulutukseen kuuluu menneeseen maailmaan.

Milloin meillä on yhtenäinen toinen aste, on vain ajan kysymys. Ehkä tuo aika koittaa silloin, jos ja kun sote joskus saadaan onnistuneesti maaliin.

Nykyaikana, jolloin puhutaan paljon uusavuttomuudesta, kädentaitoja on alettu arvostaa entistä enemmän.

Kirjoittaja on kiinnostunut kotiseudusta ja maailmanmenosta

raija.banerjee@dnainernet.net