Sodista ja Suomesta

Hämmästyen luin Marko Ahosen kirjoituksen (LS 10.1). Miten häneltä on voinut jäädä huomaamatta Suomen satavuotisjuhliin liittyvät monet tapahtumat ja näkökohdat? Miten hän ei huomaa käsiteltävän Suomen luontoa, ihmiskohtaloita, historian monia käänteitä ja tulevaisuuteen katsomista?

Voisi vaikka tutustua Suomi 100 vuotta -sivustoon (siellä esimerkiksi Kohtalon matka).

Olen samaa mieltä siitä, että paljon on sanottavaa muustakin kuin sodista. On niiden jälkeinen jälleenrakennus, köyhän maan nousu monessa asiassa suurempien kansakuntien rinnalle. On nykyisyys, sen monet haasteet ja tapahtumat. Mutta kaikkia niitä käsitellään jatkuvasti medioissa.

Kaikesta huolimatta on kiistämätön tosiasia, että sota on tapahtuma, joka totaalisesti vaikuttaa kansalaiseen ja sen vaikutus ulottuu myös seuraaviin sukupolviin. Niin on kaikkien kansojen kohdalla. Meillä elää vielä suuri joukko, joka ei pysty eikä ehkä haluakaan unohtaa, sillä sota on heidän elämänsä todellisuutta tavalla tai toisella.

Mielestäni ei heitä pidä tuomita, vaan ymmärtää. Asioiden käsittely on jo psykologiankin valossa tärkeää. Suomessa vaiettiin vuosikymmeniä suuren itäisen naapurin pelossa. Nyt on vapautta kertoa kaikesta. Ehkä se osaltaan auttaa välttämään samanlaisia tapahtumia tulevaisuudessa.

Sota Suomessa piti sisällään paitsi kauheuksia, myös paljon kehitystä.

Siihen liittyi toveruutta, ystävyyttä, rikkaita kokemuksia ja huumoriakin. Se on suuri selviämistarina, vaikka lopputulos ei kaikkia tyydytäkään. Niin on muuallakin maailmassa. Suomi selvisi kuitenkin ilman sellaista tuhoa, mitä näemme katsoessamme ympärillemme.

Ja on totta, että Suomi ei ole rajattoman itsenäinen. Nykymaailmassa se on realiteetti. Realiteetti on myös, että suuret maat pystyvät toimimaan vapaammin kuin pienet. Mutta katsomalla ympärilleen voi huomata, miten eroamme monista muista.

Ehkä sotamme ovat myös auttaneet meitä ymmärtämään ja toimimaan viisaasti tässä kieltämättä raadollisessa ympäristössä, minkä nykyinen kansainvälinen tilanne muodostaa.

Sitä viisautta voi vain toivoa ja sen hyväksi voi mielestäni myös katsoa taaksepäin historian tapahtumiin. Ei enää vain tuomiten ja arvostellen, vaan ottaen menneisyyden kertomuksena, joka rikastuttaa meitä kaikkia.

Leena Niemi