Kuva: Pekka Lehmuskallio
Suomalaisen laivanrakennuksen menestys on vähintään pieni ihme, kun tarkastellaan alan kehitystä Euroopassa.
Suomi nousi toisen maailmansodan jälkeen merkittäväksi tekijäksi ja on säilyttänyt asemansa. Muissa Pohjois-Euroopan maissa telakoita on suljettu, kun ne eivät ole pystyneet kilpailemaan halvemman palkkatason maiden kanssa.
Näin arvioivat Kalle Id ja Bruce Peter kirjassaan Innovation And Specialisation, joka kertoo suomalaisen laivanrakennuksen historian vuodesta 1945 tähän päivään.
Kirja on järkäle. Kolmisensataa sivua tiivistä tekstiä ja paljon kuvia laivoista. Lähdeluettelo tekee vaikutuksen: viitteitä lehtijuttuihin, kirjoihin, haastatteluihin ynnä muihin on yli 1800.
Toinen kirjoittajista on skotti, joka muistelee miten Clyde-joen partailla Glasgow’ssa oli vielä 1960-luvulla maailman mahtavin telakkaklusteri. Laivoja rakennettiin monissa Britannian kaupungeissa. Tänään siitä kaikesta on jäljellä enää rippeet.
Suomi sen sijaan nousi miltei tyhjästä rinnalle, ohi ja edelläkävijäksi.
Lähinäkymät ovat hyvät: Turussa tehdään risteilijöitä, Raumalla sotalaivoja ja Helsingin telakalla on mielenkiintoisia projekteja.
Suomen menestyksen selityksen kaksikko tiivistää kirjansa nimeen: innovaatio ja erikoistuminen. Suomen telakat ovat samankaltaisessa kilpailutilanteessa kuin yleisurheilijamme.
Realistinen mahdollisuus MM-mitaleihin on harvoissa lajeissa, mutta suomalaisia keihäänheittäjiä nousee palkintokorokkeelle vuosi toisensa jälkeen. Siinä lajissa Suomella on perinteitä ja maailmanluokan osaamista.
Vastaavasti Suomen telakat eivät ole kymmenottelijoita, jotka yrittävät rakentaa kaikenlaisia laivoja. Sen sijaan ne keskittyvät tiettyjen alustyyppien tarjouskisoihin. Sellaisiin, joissa on mahdollisuus olla ihan ykkönen: erityisesti risteilijöihin, matkustajalauttoihin ja jäänmurtajiin.
Id ja Peter painottavat yhteenvedossaan, ettei suomalaisten parane tuudittautua hyvän olon tunteeseen. Suomen menestys voi jatkua vain mikäli uusiin haasteisiin vastataan innovatiivisilla ratkaisuilla.
Raumalaiset tietävät hyvin, että täkäläinen laivanrakennus kasvoi teollisuudeksi sotakorvaustöillä, joita Rauma-Raahen ja Hollmingin telakoille ohjattiin.
Id ja Peter päättelevät, ettei Suomen laivanrakennuksen suotuisa kehitys olisi ollut mahdollista ilman Neuvostoliittoa. Sotakorvausten jälkeen itänaapuri tilasi Suomesta paljon laivoja. Läntiset suhdanteet eivät idänkauppaa juuri heilutelleet, se kun perustui suunnitelmatalouteen.
Vauhtiin päästyään Suomi on pärjännyt omillaan. Värikkäitä käänteitä ja vaikeita vaiheita on piisannut, mutta niin vain suomalainen laivanrakennus on pitänyt nokkansa vedenpinnan yläpuolella.
Meriteollisuuden verkosto antaa edelleen leivän kymmenille tuhansille suomalaisille.
”Suomen telakat eivät ole kymmen-ottelijoita, jotka yrittävät rakentaa kaikenlaisia laivoja.”
Kirjoittaja on Marva Median päätoimittaja
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.