Suunnitellut sote-muutokset ovat askel taaksepäin

Sote-uudistusta on katsottu tarpeelliseksi nykyisen järjestelmän vakavien puutteiden vuoksi. Onko järjestelmä todella niin isoissa ongelmissa, että tarvitaan suunnitellun mukainen täysremontti?

Vuoden 1972 kansanterveyslaki toi Suomeen terveyskeskukset. Lain tarkoituksena oli vahvistaa väestön terveyttä panostamalla perustason terveydenhuoltoon. Erikoissairaanhoidon yksiköitä, sairaaloita oli rakennettu ahkerasti 1950- ja 1960-luvuilla. Nyt haluttiin nostaa perusterveydenhuollon profiilia.

Kansanterveyslaissa määriteltiin laaja valikoima palveluja, joita terveyskeskusten tuli tarjota. Muodostui maailmanlaajuisesti arvioituna poikkeuksellisen hyvin varustettuja terveysasemia, joissa oli saman katon alla väestön kannalta tarpeelliset työntekijät ja tutkimusmahdollisuudet. Uskallan sanoa, että pääsääntöisesti palvelu pelasi hyvin ja myös lääkärin vastaanotolle pääsi tarvittaessa nopeasti. Nykyinen terveyskeskusmalli on ollut aikanaan toimiva ja voi sellaiseksi palata ilman isoja hallinnollisia tai organisatorisia mullistuksia.

Toinen iso muutos tapahtui, kun vuoden 1984 alusta alkaen astui voimaan ns. VALTAVA laki. Kunnat saivat sote-palveluihin kiinteän valtiontuen, jonka käytöstä kunnat saivat itse päättää. Aiemmin kuntien oli hyväksytettävä valtiolla esim. investoinnit sekä uudet virat ja toimet. Muutosta on pidetty onnistuneena, koska se kasvatti kuntien omaa vastuuta rahojen riittävyydestä sekä mahdollisti valtiontuen kohdentamisen paikallisten tarpeiden mukaisesti.

Kolmas muutos on tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana osin vaivihkaa. Kuntien sosiaali- ja perusterveydenhuolto ovat nykyään melko kattavasti yhden ja saman toimijan järjestämää.

Koen, että nykyiset sote-suunnitelmat ottavat kaikissa yllä kuvatuissa asioissa askeleen taaksepäin. Terveysasemia ollaan pirstomassa pieniksi ja aiempaa vähemmän palveluja sisältäviksi. Tällä hetkellä sama taho (kunnat), jota tuottaa sote-palvelut, huolehtii valtionosuuksien ja omien verotuksella kerättävien varojen avulla kustannusten pysymisestä kurissa. Suunnitellaan palaamista vanhaan malliin, jossa valtio maksaa kulut. Pysyvätkö kulut näin toimien kurissa? Kolmas ja huolestuttavin asia on palvelujärjestelmän pirstoutuminen.

Perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon toimiva yhteistyö vaikeutuu, kun maakunnan oma organisaatio vastaa suurelta osin erikoissairaanhoidosta ja sosiaalipalveluista. Terveyskeskusten tilalle muodostetaan uusia perustason yksiköitä, joissa voi olla vain muutama työntekijä. Osa näistä yksiköistä on julkisen ja osa yksityisen sektorin omistamia. Vähintään lähetekynnys seuraavalle ja kalliimmalle tasolle kasvaa, kun yksiköiden oma yhteisosaaminen ja tutkimusmahdollisuudet eivät riitä.

Olen huolestunut.

Pekka T. Jaatinen

LT, terveydenhuollon dosentti, sosiaali- ja terveysjohtaja, emeritus