Tiedämme toisissamme

Kuva: Jere Gronberg

Miksi hiukset kasvavat päässä? Miksi eläinten ei tarvitse pestä käsiä? Onko bakteereilla bakteereita?

Lasten tiedekysymykset ovat kuolinilmoitusten ohella sanomalehtien aidointa sisältöä.

Paitsi lapset kysymyksillään, myös niihin vastaavat asiantuntijat ovat vastauksissaan aivan liekeissä. He kertovat tieteen totuuksia ymmärrettävästi, innostavasti, konstailematta.

Tietäminen on kinkkinen juttu.

Jotkin asiat tiedämme evoluution muokkaamina, ilman opettelemista. Kavahdamme käärmeitä, vaikka kukaan ei olisi sitä meille opettanut.

Toiset asiat tiedämme, koska olemme ne opetelleet. Oppiminen on aina sopeutumista ulkoiseen maailmaan.

Olemme oppineet, että liukkaalla kannattaa olla varovainen tai käyttää nastoja. Tai olla vielä luovempi ja suolata autoteitä tai asentaa katulämmitys. Tai muuttaa koko lähestymistapaa ja jäädä kotiin tekemään etätöitä.

Sitten ovat ne asiat, jotka sanomme tietävämme, vaikka emme tosiasiassa tiedä.

Tiedämme naapurin Matin puhelinnumeron, koska se on meillä kännykässä tallennettuna.

Ulkoistamme tietämisen. Tiedämme lohkoketju-tekniikasta, koska tyttären mies on töissä sitä hyödyntävässä yrityksessä. Tiedämme toisissamme.

Elämme tietämisen satumaailmassa. Se mitä sanomme tietämiseksi, on usein uskoa ja luottamusta.

Hakukoneet ja konemuistikapasiteetin kasvu on saaneet meidät uskomaan itsemme kovinkin tietäväisiksi.

Vasta käytännössä, kokemisen ja tekemisen myötä tietäminen koetellaan.

Joulukuun tykkylumien aiheuttamat sähkökatkot osoittivat, että monet aikaisemmin osatut arkiset taidot selvitä ilman sähköä ovat käyneet harvinaisiksi.

Tiedätkö, miten vesivessa toimii? Yksinkertaista, eikö totta. Ota paperi, ja kirjoita tai piirrä siihen vesivessan toimintamalli. Mikä menee mihinkin suuntaan, ja minkä voimalla. Noin periaatteessa -tieto ei riitä, vaan aikuisten oikeasti -tieto. Tai kirjoita sote-uudistuksen pääpiirteet paperille.

Varmaankin lähes kymmenen vuoden julkinen keskustelu on tehnyt asian kirkkaaksi kaikille. Tai sitten ei.

Kuviteltuun tietämiseen verhoutunut tietämättömyys on räjähdysherkkää kohdatessaan yhden totuuden poliittisia liikkeitä.

Isä Brown -tv-sarjan romaanien kirjoittaja G.K. Chesterton kirjoitti tutkineensa kaupunkien kaikki puistot, löytämättä yhtään komitealle pystytettyä patsasta.

Juhlistamme tietämisessäkin yksilöä. Kuitenkin monien tiedejulkaisujen yksittäisen artikkelin kirjoittajien lukumäärä on kaksinkertaistunut parissa vuosikymmenessä. Nature-tiedelehden monissa julkaisuissa on yli 100 kirjoittajaa.

Sama pätee näihin kolumneihin. Ajatuksista tuskin mitään voin sanoa omakseni. Ne löytyvät lukuisista kirjoista, artikkeleista, kuulluista alustuksista ja käydyistä keskusteluista.

Omaa on ehkä se, miten yhdistän eri ajatuksia ja näkemyksiä yhteen ja puen ne sanoiksi. Kukaan maapallolla ei ole lukenut samoja kirjoja, kasvanut samaa lapsuutta Eurajoen Harjun koululla, tai vaihto-oppilaana El Pasossa, omaa samaa perimää eikä varsinkaan kaikkien näiden tekijöiden summaa. Jokaisen oma polku tekee meistä kustakin ainutlaatuisen. Kun nämä ainutlaatuiset tietävät yhdessä asioita, syntyy arvokasta.

Tieto ei ole yksilöllinen voimavara, vaan se on organisoitunut ympäristöömme, työkaluihimme ja ihmisten välisiin suhteisiin.

Tulevaisuuden mielekäs tekeminen määrittyy entistä enemmän sen mukaan, miten osaamme hyödyntää toinen toistemme osaamista, tietää yhdessä. Se on ihmisen evoluutiossa turvannut lajin selviytymistä. Ihminen osaa olla me yhtä luonnollisesti kuin minä.

Miten voisimme oppia tietämään paremmin? Ensin on syytä perehtyä asiaan, jonka haluaa oppia tietämään. Sen jälkeen voi ottaa lasten tiedekysymykset avuksi.

Nobel-voittaja Richard Faynman kehitti sitä varten nimellään tunnetun tekniikan.

Kirjoita perehtymäsi asia ylös niin kuin opettaisit sen 8-vuotiaalle lapselle. Silloin et voi pettää itseäsi käyttämällä vaikeaa jargonia mitä et itsekään ymmärrä.

Asioiden sanominen yksinkertaisesti edellyttää syvällistä tietämistä. Kun huomaat aukkoja osaamisessasi, olet identifioinut kyvykkyytesi rajat. Nyt voit lähteä siirtämään rajoja kauemmaksi.

Ja lopuksi testaa metodi oikealla 8-vuotiaalla!

”Se mitä sanomme tietämiseksi, on usein uskoa ja luottamusta.”

Kirjoittaja on Opetushallituksen pääjohtaja