Työtön tarvitsee kohtaamisia rangaistusten sijaan

Kuva: Pekka Lehmuskallio

Suomessa työ nousee elämän tärkeimpien asioiden joukkoon, ja sen puute suistaa elämän raiteiltaan. Aikoinaan työn puute johti siihen, että koko perhe näki nälkää.

Yhteiskunnan kehittyessä ymmärrettiin, että sosiaaliturvaa ei pidä rakentaa hyväntekeväisyyden varaan tai vain köyhälle väestölle. Ensin oli luotava kaikille mahdollisuus nousta huono-osaisuudesta, ja se rinnalle oli rakennettava jokaiselle yhtäläinen oikeus sosiaaliturvaan silloin, kun ihminen itse ei pysty työllä itseään elättämään.

Sosiaaliturva on ikäänkuin koko kansan yhteinen vakuutus pahan päivän varalle. Taustalla on ollut vahvana ajatus, että kuka tahansa meistä voi joku päivä olla avun tarpeessa menettäessään itsestä riippumattomista syistä työnsä tai sairastuessaan vakavasti.

Ammatteja syntyy ja kuolee koko ajan. Siksi työttömyys on vaihdellut tilapäisestä työttömyydestä pitkäaikaistyöttömyydeksi ja pätkätyöllistämiseksi. Yhteiskunnallinen puhe työstä on aina erilaisesti arvolatautunutta kuin puhe työttömyydestä. Siinä missä työ määrittää ihmiselle aseman ja arvon yhteiskunnassa, työttömyys sulkee helposti ihmisen sosiaalisten suhteiden ulkopuolelle.

Työttömyys nähdään milloin rakenteellisena tai suhdanteista johtuvana, milloin omana syynä tai jopa laiskuutena. Etenkin talouden taantuman aikana kun monilla on pulaa työstä ja rahasta, arvot ja toimet työttömiä kohtaan kovenevat, vaikka juuri silloin työttömyys on mitä suurimmassa määrin työpaikkojen puutteesta johtuvaa.

Jos ajattelemme, että työttömyys on itse aiheutettua tai valittua, päädymme etsimään keinoja asian ratkaisemiseen rangaistuksista. Tällaisesta filosofiasta kumpuaa paljon puhuttu aktiivimallikin.

Malli on saanut positiivisen nimen, vaikka tosiasiassa se on työttömyysturvan leikkaus. Olisi reilua sanoa suoraan, että ajatellaan pienenevän korvauksen pakottavan ihmiset työhön.

Nyt ajatus kätketään aktiivisuuden vaateeseen, jota ei kaikilla työttömillä ole mahdollisuus täyttää.

Työttömien aktivointi on toki tärkeää, sillä jo lyhytkin työttömyys on omiaan heikentämään henkilön mahdollisuutta saada työtä. Ratkaisevaa ovat aktivoinnin keinot.

Hyvässä työllisyystilanteessakin pitkittyneen työttömyyden taustalla on usein sairautta, osaamisvajetta, vanhentuneita tutkintoja tai kasautuneita elämänhallinnan ongelmia. Nämä voivat johtaa siihen, että kynnys työhön hakeutumiseen tai työntekijän töihin ottamiseen kasvaa korkeaksi.

Työtön kaipaa kohtaamisia työvoimavirkailijan kanssa rangaistusten sijaan, jotta nämä työllistymisen esteet voitaisiin ylittää. Suomessa yhdellä työvoimavirkailijalla voi olla jopa yli 200 asiakasta, kun vastaava luku Tanskassa on 14 asiakasta.

Jos työttömille asetetaan lisävelvoitteita, olisi Tanskan mallin oppien mukaista lisätä myös viranomaisten palveluita ja työllisyyttä edistävien palveluiden rahoitusta.

Aktiivimalli on suututtanut työttömien lisäksi monet muutkin. Ihmiset voivat vaikeassa taloustilanteessa ymmärtää jopa perusturvaan kohdistuvat leikkaukset, mutta valtaosa suomalaisista edellyttää päätöksiltä oikeudenmukaisuutta.

Marraskuussa Satakunnassa oli 10 000 työtöntä työnhakijaa, joista vaikeimmin työllistyviä pitkäaikaistyöttömiä oli noin 3300. Avoimia työpaikkoja oli 3000. Aktiivimalli ei ratkaise työttömyyden keskeisintä ongelmaa – pulaa työpaikoista.

Työttömiä ei siksi pidä kohdella kuin jokainen heistä olisi järjestelmämme hyväksikäyttäjiä.

Jokaisen työttömän elämäntarina on erilainen, ja juuri siksi jokainen heistä ansaitsee tulla kohdatuksi, kuulluksi ja autetuksi.

Kirjoittaja on raumalainen kansanedustaja