Vain yksi ehdokas jäänee näkemättä

Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen alkuun on enää viisi yötä, joten kampanjointi on täydessä käynnissä.

Monen mielestä vaalikamppailu on ollut varsin vaisua. Se ei ole oikein sytyttänyt kansalaisia.

Laimea fiilis ei ole ehdokkaiden syytä. Kyse on enemmän vaalien lähtöasetelmista.

Sauli Niinistö on niin ylivoimainen ennakkosuosikki, että vertailukohdetta pitää hakea 1970-luvun hämäristä saakka. Silloin Urho Kekkosen sovittiin jatkavan neljännelle kaudelle ilman vaaleja.

Kaikille kahdeksalle presidenttiehdokkaalle pitää nostaa hattua itsensä likoon laittamisesta. He ovat viime viikot tehneet täyttä päivää kampanjoidensa kanssa.

Yrityksen puutteesta heitä ei tosiaankaan voi moittia. Se on kunnioitettavaa ja demokratian kannalta arvokasta.

Maisemat ja mediat ovat vaihtuneet, mutta ehdokkaiden vaalipuhe on pulpunnut. Kysyjille on vastattu, usein kai samoihin kysymyksiin. Kameroille ja kännyköille on poseerattu.

Ehdokkaat ovat jaksaneet kiertää maata ja kuunnella ihmisten murheita, vaikka luultavasti kaikilla on ollut pientä flunssaa ja keskiraskasta väsymystä.

Raumalla kävivät viime viikolla Niinistö ja Laura Huhtasaari (ps.). Huomenna Rauman torilla piipahtaa Tuula Haatainen (sd.). Ylihuomenna Matti Vanhanen (kesk.) esittäytyy Eurajoella.

Merja Kyllönen (vas.) on tulossa Raumalle ensi viikolla. Pekka Haavisto (vihr.) kävi jo ennen joulua, ja Paavo Väyrynenkin puhui Eurassa.

Tällä tietoa ainoa ehdokas, jota Rauman seudulla ei livenä tapaamaan pääse, on Nils Torvalds (r.).

Laajat maakuntakierrokset ja perinteinen vaalimainonta ovat tapoja osoittaa ehdokkaan olevan tosissaan liikkeellä.

Jalkatyöllä on arvonsa, mutta todellinen taistelu on oikeastaan aina käyty median välityksellä.

Tälläkin kertaa ehdokkaita on haastateltu ja haastettu päivät pääksytysten. Tietoa äänestäjä on saanut oman vaalipäätöksensä tueksi vähintään tarpeeksi.

”Yrityksen puutteesta presidentti-ehdokkaita ei tosiaankaan voi moittia.”