Bestsellerin uusin painos saa lisäboostia sähköistyksestä

C-sarja on Mercedes-Benzin menestynein mallisarja, josta esitellään nyt jo 5. mallisukupolven tuorein versio vuoden 1982 jälkeen. Merkittävimmät muutokset löytyvät auton sisältä: elektroniikka on rakennettu täysin uusiksi, avustinjärjestelmät ovat S-sarjan tasoa ja nelisylinteristen moottoreiden valikoima on täysin uusi. C 200 -mallin moottorit hyödyntävät uutta rinnakkaista 48 voltin EQ Boost -järjestelmää. Yhteensä 6500 osaa on mallimuutoksen yhteydessä vaihdettu. Uusi Mercedes-Benz C-sarja esitellään Suomessa elokuussa.

C-sarjan sedan- ja farmarimalleja myytiin maailmassa yhteensä yli 415 000 kappaletta vuonna 2017. C-sarjaa valmistetaan neljässä tehtaassa neljässä maanosassa. Saksan Bremenin päätehtaan lisäksi C-sarjaa valmistetaan Etelä-Afrikan East Londonissa, Yhdysvaltain Tuscaloosassa ja Kiinan Pekingissä. Viime vuonna tärkein myyntimaa oli Kiina, jossa valmistetaan maan markkinoita varten vain pidennettyä lang-versiota. Yhteensä vuonna 1982 tapahtuneen ensiesittelyn jälkeen yli 9,5 miljoonaa C-sarjalaista on toimitettu asiakkaille.

Mercedes-Benz C-sarjan auto rakentuu hieman yli 13 000 osasta. Uudistuksen yhteydessä 6500 osaa korvattiin uusilla eli 50 % kaikista osista koki päivityksen. Esimerkkeinä voidaan mainita, että elektroniikan komponenteista 80 % on uutta, voimansiirron komponenteista 70 % on suunniteltu uudelleen ja sisustan osista uusia on 50 %.

Uudistuneessa C-sarjassa lanseerataan uuden sukupolven nelisylinteriset bensiinimoottorit. Mukana on myös C 200- mallin 48 voltin EQ Boost- järjestelmää hyödyntävä uusi moottori.