Koeajo: Kia Sportage kasvoi ja uusi ilmeensä

Kia Sportage on uudistunut merkittävästi sekä sisältä että ulkopuolelta.

Uusi Kia Sportage ei jätä mitään arvailujen varaan, vaan autosta näkee heti selvän eron edeltävään malliin. Etenkin keula on saanut merkittävästi uutta ilmettä. Ajovalot on nostettu selvästi etusäleikköä ylemmäs, mikä antaa autolle omaleimaisen vaikutelman.

Auton ensiesittely saa suunniteltua vauhdikkaamman lähdön, sillä uutuutta odoteltiin Suomeen vasta maaliskuussa. Tilanne on muuttunut niin, että Sportagea pääsee ihastelemaan täyspainoisesti jo tulevana viikonloppuna.

Kia Sportagessa on hyvin tilaa matkustajille.

Neljännen sukupolven Kia Sportagen uudistukset eivät suinkaan jää vain ulkoisiksi. Vaikka pituuskasvua on tapahtunut vain neljä senttiä, Sportage vaikuttaa tiloiltaan merkittävästi edeltäjäänsä suuremmalta. Takana riittää jalkatilaa kiitettävästi ja tavaratilakin on varsin kelvollisen kokoinen, yli 500-litrainen. Takaistuimien selkänojat saa helposti alas ja matkustusmukavuutta lisää se, että istuimien selkänojissa on kallistussäätö.

Myös tavaratila on kasvanut edeltäjään verrattuna.

Sportage on kehittynyt myös ajo-ominaisuuksiltaan. Etuvetoinen koeajoauto dieselinä ja manuualivaihteisena jätti hyvinkin myönteisen kuvan. Hintaansa nähden sisätiloihin kaipaisi ehkä ripauksen lisää luksusta. Auto on sisältä ihan ok, mutta lievä muovimaisuus saattaa häiritä.

Asiallinen, mutta ehkä hieman muovinen hintaansa nähden.

Niin, se hinta. Valitettavasti Kia on nostanut Sportagen hintaa noin 2000 eurolla aiemmasta mallista, joten auto joutuu vertailutilanteissa kovaan joukkoon. Koeajoauton hintalappu liikkuu 33700 euron paikkeilla, kun mukana on EX-varustepaketti ja lisävarusteina metalliväri ja ksenon-ajovalot. Nelivetoisena hinnasto lähtee noin 38000 eurosta. Kia on jo ottanut paikkansa suomalaisten sydämissä, joten merkin ei enää välttämättä tarvitse edetä hinta edellä. Aika näyttää, mihin suuntaan asiallisesti uudistuneen ja hyvin varustellun maasturin myynti lähtee kehittymään.

Kia Sportagen mittaristo. Peruutuskamera on varustettu apuviivoilla ja kuljettajan niin halutessa myös varoitusäänillä. Mukavuutta: lämmitettävä ratti. Keulan ilme on täysin uusi. Muovinen, mutta siisti. Tikkaussomistella on tuotu ohjaamoon arvokkuuden tuntua.