Volvo kasvaa voimakkaasti

Volvo XC40.

Päättynyt vuosi oli Volvo Car Finlandille yksi kaikkien aikojen parhaimmista. Yhteensä 8888 rekisteröinnillä Volvo saavutti 7,5 prosentin markkinaosuuden ja nousi Suomen neljänneksi suosituimmaksi autoksi. Vain kerran aikaisemmin Volvolla on ollut yhtä vahva markkina-asema (osuus 7,9 prosenttia vuonna 2002).

– Kasvumme edellisvuoteen oli 21 prosenttia, mikä oli selkeästi suurin kasvu Suomen 20. suosituimman automerkin joukossa ja oikeastaan huikea suoritus kun katsoo kokonaismarkkinan kehitystä, sanoo Volvo Car Finlandin toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt.

Menestyksen takana on malliston onnistunut uudistuminen, joka toistaiseksi näkyy isojen Volvo 90 -sarjalaisten, sekä ensimmäisen uuden 60 -sarjan edustajan, XC60:n menestyksessä.

– Volvo S90/V90 valittiin vuoden autoksi Suomessa 2017 ja S90 voitti Tekniikan Maailman talvitestin yhdessä Audi Q2:n kanssa. Autot ottivat välittömästi paikkansa Volvo -ystävien sydämessä ja myös uusi XC60 -malli näyttää tulevan markkinoille ryminällä, sanoo Volvo Car Finlandin myynti- ja markkinointijohtaja Tom von Bonsdorff.

Volvo S90/V90 on Suomen myydyin iso auto. Mallia rekisteröitiin yhteensä 3249 kpl (mukaan lukien 427 kpl Volvo V90 Cross Country -versiota). Hyvänä kakkosena on Volvo XC60, joka saavutti 1956 rekisteröintiä.

– Uusi XC60 tuli markkinoille vasta syksyllä, joten suuret rekisteröintiluvut olivat pitkälti vielä ns. Classic-version ansiota. Uuden mallin tilauskanta on todella vahva, joten aloitamme uuden vuoden todella hyvistä asetelmista, jatkaa von Bonsdorff.

Volvo nousi vuoden 2017 aikana myös Suomen suosituimmaksi nelivedoksi. Volvon AWD -malleja rekisteröitiin yhteensä 4063 kpl.

Volvo XC60 saavutti EuroNCAP törmäys- ja turvallisuustesteissä vuoden 2017 korkeimmat pisteet ja uudistetun testin pistevertailun kärkisijoilta löytyvät nyt kaikki uudet Volvo -mallit (XC90, S90/V90 ja XC60).

Volvo S60/V60 -malli on nyt Classic -vaiheessa ja vetää hyvin. Mallia rekisteröitiin yhteensä 1710 kpl.

Kompaktien perheautojen luokassa Volvolla on myös vahva edustus. V40 -malliston 1664 rekisteröintiä riitti hyvin premiumluokan ykkössijaan.

Kompaktien katumaastureiden luokkaan saapuu alkuvuodesta täysin uusi Volvo XC40, joka ennakkoarvioiden perusteella tulee herättämään suurta mielenkiintoa. Auto on koeajettavissa Volvo-jälleenmyyjillä jo helmikuussa.

– On hienoa, että pärjäämme laajalla rintamalla, kokoluokasta riippumatta. Uudistettu Volvo -mallisto on testattu ja hyväksi todettu auton koosta riippumatta, toteaa von Bonsdorff.