Torstai 20.6.2013

Onnittele:

Rauma ja alue

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Satakunnassa on paljastunut maakunnan tähän saakka laajin kannabiksen kasvatusviljelmä. Poliisi löysi keväällä Rauman läheltä omakotitalon koko alakerran täynnä viljelmää. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Euralainen Biolan Oy on solminut noin miljoonan euron arvoisen kompostorikaupan Intiaan. Ensi viikolla lähtee ensimmäinen tavarakontti pitkälle laivamatkalle. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Porin ja Rauman merivartioasema järjestävät yhdessä Poliisin ja Tullin kanssa tehostetun vesiliikenteen valvontaviikonlopun Selkämeren alueella 20.–23. kesäkuuta. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen käytössä olevissa Artika- ja Torni-rakennuksissa tehdyissä tutkimuksissa on havaittu sisäilman laatuun vaikuttavia tekijöitä, joiden vuoksi yliopisto on pää Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Vanhaan suomalaiseen juhannusperinteeseen kuuluu talon tai pihasaunan ulko-ovien koristelu nuorilla koivuilla tai vähintään koivunoksilla. Koivunoksia on viety myös esimerkiksi kuisteille ja saunaan. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Reilun viikon ajan Dna:n asiakkaat Vanhassa Raumassa Hauenguanon ympäristössä ovat kärsineet nettiongelmista ja lankapuhelimen toimimattomuudesta. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Koulutoveriaan tammikuussa raumalaisessa yläkoulussa pahoinpidellyt nuori on saanut teostaan sakkotuomion. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1997 syntyneen nuoren miehen 20 päiväsakkoon. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Viime kesästä asti käyttökiellossa olleen Eurajoen kuntoa ja kunnon seurantaa pyritään kohentamaan kesällä käynnistyvällä yhteishankkeella. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Uusikaupunkilainen vuonna -38 syntynyt mies ajoi henkilöautollaan humalassa tiistaiaamuna. Poliisi pysäytti kuljettajan tarkastusta varten Rantakadulla. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Uudenkaupungin kaupungin rakennuttamat seitsemän pientaloa Pyhämaan Tontonmäessä eivät vain käy kaupaksi. Kiinteistöyhtiö pyysi kaupungilta 850 000 euroa lisää rahaa. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Kaksi mopopoikaa ajeli humalassa Raumalla Karjalankadulla tiistaina noin kello 01.30. Pojat olivat ajaneet vuorotellen mopolla. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Säilörehu on saatu lähes korjattua suuressa osassa maata. Kesäkuun alun kuivuus ja helle verottivat säilörehusatoa. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Rauman yhteispuhdistamolla tehdään kunnossapitotöitä juhannuksena. Puhdistamo on seisokin ajan poissa käytössä. Remontilla parannetaan puhdistamon käyttövarmuutta. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Satakuntaliiton maakuntahallitus on huolissaan maakunnan tieverkon nopeasta rapautumisesta, ja ylläpito- ja parantamishankkeiden rahoituspohjan riittämättömyydestä. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Rauman kaupungin yleisiin uimarantoihin on tullut hieman muutoksia. Ns. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Mansikka kypsyy tänä vuonna aikaisin. Lämmin alkukesä on vauhdittanut mansikan satokauden alkua reilulla viikolla viime vuosiin verrattuna. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Purkupumpun laakerin kuumeneminen aiheutti pienen tulipalon Metsä Fibren Rauman tehtaalla. Laakeriyksiön rasva oli syttynyt palamaan. Tehtaan oma henkilökunta sai palon sammumaan. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Porin edustalta löytyi sunnuntaina klo 18:20 ylösalaisin ollut vene, jossa oli vaihde ja virrat päällä. Ilmoituksen kaatuneesta veneestä teki verkoilleen menossa ollut kalastaja. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Säkylässä sattui sunnuntaina hieman puolen päivän jälkeen kahden henkilöauton yhteentörmäys. Onnettomuus sattui Karhuosuontien ja Sirttalantien risteysalueella. Lue koko juttu

Rauma ja alue | Länsi-Suomi | |

Nuoren naisen kuljettama henkilöauto ajautui ulos Kokemäentieltä lauantaina iltapäivällä Köyliössä. Lue koko juttu