Kaupallinen yhteistyö

Pehmeyttä ja tehokkuutta tekemiseen – naisnäkökulmaa miesvaltaiselle alalle

Rauman Akku on aina ollut perheyritys, jossa on koko perhe mukana. Kun Antti Lammin oli 2000-luvun alussa aika jäädä eläkkeelle, jatkajaa liikkeelle etsittiin oman perheen lapsista.

Vuonna 2012 kuvatulla videolla Antti Lammi kertoo Rauman Akun vaiheista ja ensimmäisestä sukupolvenvaihdoksesta.

-Neuvottelujen jälkeen päädyimme siihen, että Tainasta tulee toimitusjohtaja. Lapsista toisella, Ilkalla, oli osto- ja myyntipuolen asiat hallinnassa, joten hän jatkoi ostopäällikkönä, Antti Lammi kertoo prosessin etenemisestä.

Niin Taina Lammi aloitti vuonna 2004 Rauman Akun toimitusjohtajana. Rauman Akun kolmestakymmenestä työntekijästä nykyäänkin vain kuusi on naisia. Miesvaltaisella alalla nainen toimitusjohtajana oli uutta ja ihmeellistä.

-Oma isä kun pyysi toimitusjohtajaksi, se oli kunnia. Oli pelottavaakin astua niin isoihin saappaisiin, miehen saappaisiin, Taina Lammi kuvailee ajatuksiaan.

Kuvassa Taina Lammi eturivissä, kolmas vasemmalta.

Sukupolvenvaihdos on haastava projekti, joka ottaa aikaa ja kysyy koko työyhteisön osallistumista.

-Vaari - äiti-siirtyminen meni mielestäni hyvin. Silloin käytiin paljon keskusteluja ja kursseja. Hiljaisen tiedon siirtymisen merkitys sukupolvenvaihdoksissa on iso. Vanhat työntekijät pitävät monia asioita itsestäänselvyyksinä, jolloin tieto ei välttämättä siirry nuoremmalle sukupolvelle, Taina Lammin poika Mikko-Matti Pelamo pohtii.

Tainan toimitusjohtajan ura kerää kiitosta niin omalta isältä kuin muiltakin työntekijöiltä.

-Päätös Tainan valinnasta oli hyvä, täysin onnistunut. Hänessä on johtajatyyppiä. Kehitys on Tainan aikana mennyt hurjasti eteenpäin. Täytyy todeta, että hän on täysin onnistunut ja osaa käsitellä henkilökuntaa hienosti, Tainan isä Antti Lammi kehuu.

-Hän todisti kaikki ennakkoluulot vääriksi, hänen vuosinaan tehtiin hyvää tulosta. Tämä yritys oli hänelle ihan kuin neljäs lapsi, Tainan poika Mikko-Matti Pelamo hymyilee.

Rauman Akun nykyinen toimitusjohtaja Marko Virta kokee, että Taina loi hänen työlleen parhaan mahdollisen pohjan.

-Taina rakensi Rauman Akusta määrätietoisesti tämän päivän taloa. Hän pisti täällä uuteen uskoon niin it-järjestelmät kuin ulkoisetkin puitteet. Taina toi meille sen kulttuurin, että huolehditaan henkilöstöstä enemmän. Hän ymmärsi, että perhe on tärkeä ja perheen vointi vaikuttaa jokaisen työntekijän taustalla, Marko Virta summailee.

Taina Lammi itse kuvaili johtajana olevansa kuunteleva ja kannustava.

-Miesten alalla tarvitaan naisten näkökulmaa pehmentämään työyhteisöä, Taina Lammi kertoo.

Yrittäjyyteen kasvanut, liikkeen monta vuosikymmentä nähnyt Taina Lammi antaa ohjeen, jolla pääsee pitkälle:

-Kouluttaudu, ole rohkea ja ota riski, Taina kannustaa.

Taina Lammi toimi Rauman Akun toimitusjohtajana vuodet 2004-2017, kunnes menehtyi sairauden uuvuttamana. Taina Lammin lapset jatkavat työtä liikkeen eteen.

Rauman Akun juttusarjan seuraavassa osassa selvitämme, miltä Rauman Akku näyttää työntekijän silmin.