Kaupallinen yhteistyö

Perheyritys palvelee 30 vuoden kokemuksella

Leo Mikola nykyisen liikkeensä tiloissa muistelee perheyrityksen alkuaikoja Tohkantiellä Eurajoella.

Perheyritys Konekeskus Mikolalla on takanaan monivaiheinen historia. Maaliskuun alussa täyteen tuli jo kunnioitettavat 30 vuotta, josta Leo Mikola kiittelee perheyrityksen henkilökuntaa ja laajaa uskollisten asiakkaiden joukkoa.

– Noin pitkällä aikavälillä asiakaskunta ehtii muuttumaan, koska osa on jo poistunut keskuudestamme. Se on luonnollista. Hyvällä palvelulla olemme pystyneet saamaan jatkuvasti lisää uusia uskollisia asiakkaita, Leo Mikola sanoo.

Nimenomaan hyvä palvelu ja perheyrittämisen voima toistuvat Mikolan puheissa usein. Samoilla avainsanoilla on menty eteenpäin jo keväästä 1988, jolloin liike avattiin Eurajoella Tohkantiellä vanhassa Keulan puutalossa. Bisnes nojautui silloin kodintekniikka-alaan, joka on sittemmin jäänyt pois Konekeskus Mikolan toiminnasta.

– Vaikka tuotesortimentti on vaihtunut matkan varrella, samat ihmiset edelleen palvelujamme käyttävät. On hienoa, että niin moni on pysynyt uskollisesti asiakkaanamme, Mikola kiittelee.

Nykyinen valikoima koostuu metsä- ja puutarhakoneista ja mönkijöistä, jotka tulivat kuvioihin vasta vuonna 2005. Viitisen vuotta myöhemmin oli aika luopua kodintekniikkatuotteista. Pelkkä tuotesortimentin vaihto ei riittänyt, vaan Mikola lähti tekemään kauppaa myös muualle. 2010 tuli aika perustaa liike Uuteenkaupunkiin ja jo pari vuotta myöhemmin eteen tuli mahdollisuus laajentaa toimintaa Poriin.

– Tällöin emme enää voineet pitää Ukin liikettä, vaan se lopetettiin. Porissa toiminta lähti mukavasti liikkeelle, mutta toisaalta liike Porissa aiheutti huomattavasti lisää työtä.

– Ehkä ikä ja järki voittivat ja myin Porin liikkeen liiketoiminnan muutaman vuoden toiminnan jälkeen, Mikola pohtii ja jatkaa:

– Osa asiakaskunnasta on seurannut jopa Raumalle asti. Ne ovat niitä henkilökemiaan liittyviä juttuja. Osa asiakkaista kokee henkisen yhteyden olevan oikealla aaltopituudella ja asiakassuhteet ovat vuosien mittaisia. Eurajoen liiketoiminta siirtyi Raumalle osittain maahantuojien painostuksesta maaliskuussa 2016, ja se on osoittautunut Mikolalle järkeväksi muutoksi.

– Asiakaskuntamme kasvoi selvästi 2016 tapahtuneen muuton myötä.

Asiakkaat kiittelevät Mikolaa jatkuvasti hyvästä ja nopeasta palvelusta.

– Nyt kun on kevät tulossa, niin nopeus pyritään edelleen pitämään huipussaan, mutta kevätruuhkissa se ei aina ole mahdollista. Joka kevät ihmiset tuovat leikkurit huoltoon samaan aikaan, joten tässä kohtaa sanoisin vinkkinä, että kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Kaikkein kovin ruuhka on luvassa toukokuussa, Mikola vinkkaa. Hän odottaa Suomessa vallinneiden taantumavuosien jälkeen vilkasta kesää. Etenkin akkutuotteiden menekille Leo Mikola ennustaa selvää kasvua.

– Niiltä osin tapahtuu mullistavia asioita seuraavan viiden vuoden aikana. Jo nyt on nähtävissä, että akkulaitteiden menekki kasvaa selvästi. Merkkituotteiden laatu on erinomaista ja kilpailu on painanut hintoja alemmas.

Robottileikkurit lyövät läpi

Leo Mikola nostaa esiin robottiruohonleikkurit kysyttäessä tulevaisuuden hittituotetta.

– Ne ovat lyömässä läpi myös Suomessa. Robottileikkuri pitää nurmikon aina nättinä ja ihminen saa lisää omaa aikaa. Ne ovat erinomaisia laitteita, Mikola kehaisee.

Ruotsissa on jo usean vuoden ajan myyty valtavia määriä robottiruohonleikkureita, mutta Suomessa suurin buumi on vasta tulossa.

– Suomalaiset ja ruotsalaiset ovat luonteeltaan erilaisia. Suomalainen ajattelee, että naapuri meinaa laiskaksi, jos robotti ajaa nurmikkoa. Ruotsissa taas ajatellaan helppoutta, ja se on tulossa Suomeenkin, Mikola vakuuttaa. Mitä pitää ottaa huomioon, kun aikoo hankkia robottileikkurin?

– Monilla ihmisillä tuntuu olevan ajatusmaailma, että oma piha on robottileikkurille liian vaikea. Harvoin niin kuitenkaan on, sillä jos käymme katsomassa 50 pihaa, niin ehkä yksi tai kaksi on robottileikkurille sopimattomia. Eli asiantuntijan näkemys kannattaa kysyä.

Konekeskus Mikola tekee robottileikkureiden asennuksia noin sadan kilometrin säteellä Rauman liikkeestä. Paikallisella tasolla asiakas saa aina täyden palvelun niin halutessaan, mutta Konekeskus Mikolalla on netissä oma sivusto ympäri Suomea olevia robottileikkuriasiakkaita varten: www.robottileikkurikauppa.fi.

– Kun yrityksellä on selvä myynnin ja huollon käsittävä kivijalkamyymälä, kokee nettiasiakaskin ostoksen liikkeen verkkokaupasta turvalliseksi. Maantieteellinen sijainti, ajan puute ja sosiaaliset syyt ohjaavat asiakkaat monesti nettiostoksille.

Yrittäjänä Leo Mikola on kokenut kasvotusten tapahtuvan kaupankäynnin aina mukavaksi, koska silloin on helpoin tapa taustoittaa asiakkaan tarpeet erilaisten ostosten yhteydessä.

– Näin lopputulos on molempien kannalta aina hyvä, Mikola sanoo.