Kaupallinen yhteistyö

Synnyttäjien sisäänkäynti muuttuu ja odotettavissa on vauvabuumi

Synnyttäjät ohjataan 29.3. alkaen Lasten- ja naistentalon A-sisäänkäynnille (ovi 9), joka jää kuvassa olevan pakettiauton taakse. Tähän päästäkseen on kierrettävä Sairaalantien kautta.

Satakunnan keskussairaalan synnytysosastolla odotetaan vilkasta kevättä. Huhtikuulle on kirjattu laskettuja aikoja peräti yli 170, joka on parikymmentä enemmän kuin keskimääräisenä kuukautena.

Vauvabuumi vastaanotetaan muutosten keskellä, sillä keskussairaalaan tulevien synnyttäjien sisäänkäynti muuttuu keskiviikosta 29. maaliskuuta lähtien.

-Juttuun voi laittaa raumalaisille vinkiksi, että etukäteen ennen synnytystä tehty retki Poriin kannattaa, niin tulevat paikat tutuiksi, osastonhoitaja Marika Nieminen vinkkaa hymyillen.

Tosin moni piipahtaa keskussairaalassa muutenkin etukäteen, mutta koska kyse on tärkeästä ja monesti myös kiireellisestä tapauksesta, sairaalassa kiinnitetään erityistä huomiota asiasta tiedottamiseen.

-Yksikin harhaileva asiakas on liikaa, joten on tärkeää saada tieto perille kattavasti, huollon johtaja Tapio Kallio kommentoi.

Osastonhoitaja Marika Nieminen kertoo, että tällekin hissille lisätään selkeitä opasteita lähiaikoina. Synnytysosastolle pääsee helposti hissillä.

Kallio ja Nieminen kertovat, että opasteita lisätään merkittävästi, jotta jokainen löytäisi helposti synnytysosastolle. Keskussairaalaa kiertävä tie joudutaan katkaisemaan Maamiehenkadun puolelta rakennustyömaan takia, ja liikenne sairaalan ympäri estyy. Liikennemuutos koskee synnyttäjien lisäksi kaikkia Lasten- ja naistentalon asiakkaita, jotka ohjataan jatkossa Lasten- ja naistentaloon Sairaalantien kautta.

-Aivan synnyttäjien oven 9 lähellä on tilapäispysäköintiin parkkipaikkoja ja lähettyvillä olevaa maksutonta asiakaspysäköintiä laajennetaan poistamalla tilaelementtirakennus, jonka tilalle tulee lyhytaikaista pysäköintitilaa. Näin lisäämme parkkipaikkojen määrän 2,5-kertaiseksi, Kallio selvittää.

Uuden H-rakennuksen maanrakennustyöt alkavat huhtikuun puolivälissä ja rakentaminen jatkuu aina ensi vuoden syksyyn asti. Rakennustyömaan välittömässä läheisyydessä oleviin O- ja R-rakennuksiin pääsee edelleen tuttua reittiä, mutta parkkipaikat poistuvat O-rakennuksen edestä huhtikuun puolessa välissä. Väliaikaisia parkkipaikkoja on tulossa O-rakennuksen pohjoispäähän SAMKin tontille.

-Rakennustyömaa vaikuttaa moniin muihinkin kuin synnyttäjiin, mutta tiedotuksen kannalta synnyttäjät ovat tärkeä kohderyhmä, ettei kukaan jäisi kiireellisessä tilanteessa etsimään oikeaa ovea, Marika Nieminen korostaa.

Niemisen mukaan ei ole eroa tuleeko synnyttäjä paikalle yöllä vai päivällä.

-Homma toimii aina. Lasten- ja naistentalon A-sisäänkäynnille tulee ovikello ja henkilökunnalla on sinne jatkuvasti näkö- ja puheyhteysvalmius.

Satakunnan keskussairaalassa kiinnitetään erityistä huomiota opasteiden selkeyteen.

Kannattaako synnytysosastolle soittaa ennen saapumista?

-Saa soittaa, mutta ei tarvitse. Jos soitto antaa turvallisuuden tunnetta, niin silloin kannattaa soittaa. Olemme kyllä aina valmiina, yötä päivää, Nieminen vakuuttaa.

Kaksi vuotta nykyisellä paikalla toimineen synnytysosaston sisäänkäynnin muutokset eivät vaikuta vierailuihin millään tavalla.

-Meillä ei ole vierailuaikoja. Se on lähtenyt äitien toiveista, että vain perheenjäsenet ovat tervetulleita osastolle. Mummeja se vähän harmittaa, mutta onneksi nykyaikana kuvat ja videot liikkuvat kätevästi heti synnytyksen jälkeen.

Meillä ei ole vierailuaikoja. Se on lähtenyt äitien toiveista, että vain perheenjäsenet ovat tervetulleita osastolle. Mummeja se vähän harmittaa, mutta onneksi nykyaikana kuvat ja videot liikkuvat kätevästi heti synnytyksen jälkeen.

Marika Niemisen top 3 vinkit synnytysosastolle tulijoille:

Mitä äidin kannattaa ottaa mukaan?

  1. Itsensä juuri sellaisena kuin on. Ei tarvitse meikata. Hilut ja lävistykset pois.
  2. Vain tarpeellista tavaraa mukaan. Tärkeämpää on, että kotona on kaikki valmiina vauvaa varten. Meiltä ei löydy suuria kaappitiloja, joten matkalaukullinen tavaraa on liikaa.
  3. Omat hygieniavälineet kannattaa ottaa mukaan. Meiltä kyllä löytyy jotain, mutta jos tykkää vähän hemmotella itseään, niin suosittelen omia.

Entä isän?

  1. Ruokaa mukaan. Omia eväitä voi syödä vanhempien huoneessa.
  2. Puhtaat vaatteet, että on mukava olla.
  3. Kolikoita, jotta voi käyttää automaatteja nälän tai janon yllättäessä.
Karttaan on merkitty punaisilla nuolilla reitti synnytysosastolle. Kartan saa klikkaamalla avattua suuremmaksi.