100 hyvää tekoa: Sankarihaudat puhtaiksi Eurajoella

Talkoolaiset pesivät sankarihautojen kiviä ja maalasivat tekstejä paremmin esiin.

Eurajoen Rotaryklubi ja Inner Wheel -klubi avustivat Eurajoen seurakuntaa sankarihautojen hautalaattojen kunnostamisessa.

– Seurakunnan kiinteistökatselmuksen yhteydessä todettiin 130 hautalaatan olevan hoitamattoman näköisiä. Katselmuksessa mukana olleet klubimme jäsenet ottivat kunnostuksesta heti kopin, ja elokuun 2. päivä kaksitoista klubimme jäsentä ja kahdeksan inner wheeliläistä osallstui projektiin, Eurjoen Rotaryklubin presidentti Timo Laine kertoo.

Talkoolaiset pesivät sankarihautojen laatat ja maalasivat niiden tekstit selvemmin näkyviin.

Sankarihaudat ovat nyt ansaitsemassaan kunnossa.

Eurajoen Rotaryklubi toteutti myös yhdessä paikallisten yritysten kanssa keväällä päättyneen, koulun lukuvuoden kestäneen Matkalippu tulevaisuuteen -kampanjan.

Kampanja kohdistui peruskoulunsa päättäville 9-luokkkalaisille nuorille, ja se tähdensi hyvän käyttäytymisen merkitystä koulussa ja myöhemmin työelämässä.

Neljä parhaiten menestynyttä nuorta palkittiin kesätyöpaikalla.

– Projektia on tarkoitus jatkaa nyt alkavanakin lukuvuotena, Timo Laine toteaa.

100 hyvää tekoa
Ilmoitukset pienistä tai vähän suuremmistakin hyvistä teoista voi jättää osoitteeseen: ls24.fi/uutisvinkki