"Arvoisa puheenjohtajisto, hyvät delegaatit..." - Satakunnan Malli-YK käsitteli globaaleja aiheita Raumalla

Kunkin valtion edustajat pitivät tilaisuudessa minuutin pituiset aloituspuheenvuorot. Kuva: Salli Koivunen

Rauman lyseon lukion uudenkiiltävä monitoimisali täyttyi torstaina ja perjantaina aktiivisista nuorista, kun Satakunnan Malli-YK järjestettiin Raumalla.

– Tilaisuutta ei ole järjestetty muutamaan vuoteen lukion muuton ja monitoimisalin rakentamisen vuoksi. Tämä on nyt opiskelijoille aivan uutta, vaikka opettajille onkin tuttu juttu, Rauman lyseon lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtori Ilkka Koivusalo kertoo.

Kokoukseen osallistui innokkaiden lukiolaisten lisäksi Rauman yläkoulujen oppilaita sekä kahdeksan Nakkilan lukion oppilasta.

Malli-YK:n aiheina tänä vuonna olivat ilmastonmuutos ja sen vaikutusten lieventäminen, ydinaseiden uhan ja pakolaisuuden vähentäminen sekä globalisaation negatiivisten vaikutusten pienentäminen.

Kokouksessa edustettuja maita olivat muun muassa Hollanti, Meksiko, Afganistan, Jemen, Norja, Yhdysvallat, Japani ja Uusi-Seelanti.

Torstain avajaisten jälkeen oppilaat jakautuivat komiteoihin käsittelemään kokouksen teemoja. Perjantaina Malli-YK huipentui perjantaina järjestettyyn yleiskokoukseen.

Eveliina Korteniemi toimi kokouksen pääsihteerinä ja piti tilaisuuden avauspuheenvuoron.

Syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautuva Korteniemi on tottunut puhumaan suurelle salille keskustanuorten parissa.

– Kun tilaisuus Malli-YK:n pääsihteeriksi ilmeni, lähdin innoissani mukaan. Uskon päätyväni tulevaisuudessa mukaan politiikkaan, Korteniemi kertoo innoissaan.