Autolainan hinta kannattaa laskea itse

Ellei Ojalan Laskuoppi ole täysin hallussa, kannattaa suunnata katseet nettiin, josta löytyy useampia autolainalaskureita. Kuva: Elina Helkelä

Kun autokuume iskee, oikeastaan mitään ei ole tehtävissä. Uusi menopeli on saatava hinnalla millä hyvänsä, vaikka entiselläkin vielä eteenpäin pääsisi.

Moni autokuumeinen ostaja ei kiivaassa ostovimmassaan ehdi tai vaivaudu perehtymään autorahoituksen kiemuroihin.
Houkuttelevan alhaiset autolainakorot saattavat kuitenkin poikia varsin korkean loppulaskun, ellei kuluttaja laske tarkkaan, mitä piilokuluja rahoitukseen sisältyy.

Kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Gunveig Pekkinen kehottaa jo tarjousvaiheessa selvittämään, mitä kustannuksia autolaina sisältää eli mikä tulee olemaan autorahoituksen todellinen vuosikorko.

– Nimelliskoron kylkeen tulee yleensä aina joku lainan perustamis- tai avauskulu sekä kuukausittainen käsittelymaksu, jotka nostavat summan jo merkittäväksi. Automyyjän pitääkin tuoda selvästi esille kaikki lainaan sisältyvät kustannukset jo ennen kuin kauppa lyödään lukkoon, Pekkinen muistuttaa.

Henkilökohtaisen taloudenpidon kannalta on ensiarvoisen tärkeää laatia lainasuunnitelma, joka riippuu luonnollisesti autonostajan taloudellisesta tilanteesta.

Pääsääntöisesti voisi todeta, että mitä suurempi kuukausierä, sitä lyhyempi laina-aika ja edullisin auton todellinen hinta.

Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa sijoittaa autolainaan useita satoja euroja kuukaudessa, niinpä lainasuunnitelmaan pitäisi laatia sellainen kuukausierä, joka antaa liikkumavaraa lainanottajan mahdollisissa yllättävissä arjen menoerissä.

Autolainan hintalapun laskeminen ei ole kaikkein yksinkertaisinta, mutta laskeminen todellakin kannattaa.

Netistä löytyy useampia autolainalaskureita, joiden avulla voi selvittää, mitä vaikutusta laina-ajalla, lainan määrällä ja korolla on lainan kokonaiskustannuksiin.

Tällaisen autolainalaskurin tarjoaa esimerkiksi pankkiasiat.fi-sivusto.

Mikä on auton kokonaishinta?

  • Automainoksista ei aina saa selkeää tietoa auton kokonaishinnasta tai auton rahoituksesta, selviää valvontakampanjasta, jonka kuluttaja-asiamies ja aluehallintovirasto järjestivät vuonna 2016.
  • Monesta mainoksesta puuttui myös ilmoitus autoluoton todellisesta vuosikorosta.
  • Autoluottojen mainonnassa painetussa mediassa on kuitenkin tapahtunut parannuksia aikaisempiin valvontakampanjoihin verrattuna.
  • Yksittäisiä luottotietoja, kuten luoton korkoa, ei juuri enää käytetä mainoksessa houkuttimena, vaan mainonta keskittyy lähinnä auton ominaisuuksiin ja niiden esittelyyn.
  • Kuluttajansuojalain mukaan mainoksessa on ilmoitettava hintana auton kokonaishinta ja rahoituksesta on annettava todellisen vuosikoron lisäksi muita luottoon liittyviä tietoja.
  • Kuluttaja-asiamies muistuttaa, että sekä rahoittaja että vähittäismyyjä ovat vastuussa mainonnan oikeellisuudesta.

www.kkv.fi