Edu Kettunen keikkailee lauantaina Brummissa superkokoonpanon kanssa

Edu Kettunen saapuu Raumalle Ninni Poijärven, Tommi Kaleniuksen ja Mika Kuokkasen kanssa.

Lauantaina nousee kulttuurikuppila Brummin lavalle nelikko, jonka jäsenet tuntevat toisensa kuin omat taskunsa.

Tommi Kaleniuksen, Ninni Poijärven, Mika Kuokkasen ja Edu Kettusen ryhmää voisi hyvällä omallatunnolla kutsua suomalaisen roots-musiikin superryhmäksi.

– Vaikka jotkut kappaleistani ovat sellaisia, että niitä on vaikeaa sovittaa keikoille, tämä bändi pystyy mihin vain, Edu Kettunen kehuu ryhmää.

Harva kuitenkaan tietää, että juuri muusikkopariskunta Poijärvi & Kuokkanen houkutteli Edu Kettusen takaisin keikkalavoille yli 20 tauon jälkeen.

Edu Kettunen tunnetaan parhaiten Lentäjän poika -laulustaan, jonka hän teki yli kolme vuosikymmentä vuotta sitten nähtyään Philip Kaufmanin Valiojoukko -elokuvan.

Suomalaisten rakastama laulu sinkosi jo ennestään hyvin suositun Kettusen koko kansan tähdeksi.

Mutta suosio ja sen lieve-ilmiöt alkoivat vaikuttaa siten, että Kettunen lopetti jossain vaiheessa keikkailun kokonaan.

– Nuorena oli niin paljon sitä turhaa hypetystä ja siitä johtuvia ikäviäkin juttuja, etten halunnut enää keikoille, Edu muistelee.

Kun Edu Kettunen sitten palasi keikkalavalle noin kymmenen vuotta sitten Ninnin ja Mikan Hoedown-yhtyeen vierailevana solistina, kaikki tuntui muuttuneen.

Negatiivinen fiilis oli poissa.

– Olin tosi iloinen siitä, että se tuntui niin nautittavalta.Hyvien kokemusten innoittamana hän innostui keikkailusta uudelleen ja kertoo nykyisin pitävän yleisölle soittimisesta sekä bändi- että trubaduurikeikoille.

Suomalaisten lauluntekijöiden aateliin kuuluva Edu Kettunen on julkaissut neljätoista soololevyä ja tehnyt satoja ja satoja kappaleita.

Hänen laulunsa ja niiden lyriikka on hyvin tunnistettavaa ja tarinanomaisissa teksteissä seikkailevat lukuisat erilaiset fiktiiviset hahmot.

– Ne tekstien hahmot syntyvät siinä kirjoittaessa. Sitä voisi kutsua sellaiseksi yhteiseksi reissuksi.

Edu Kettunen kuvailee omaa kirjoitusprosessiaan humoristisesti kaaokseksi.

– En koskaan päätä etukäteen, että mistä kirjoitan, vaan annan sanojen vaan tulla.

Toiset laulut sanoineen syntyvät todella nopeastikin. Moniselitteisempiä sanoituksia Kettunen voi työstää pidempään.

– Kun saan uppoutua laulujen tekemiseen, se tuntuu minusta lomalta.

Kaikkia sanoituksia ja lauluja kuitenkin yhdistää yksi tekijä.

– Tiedän tekstin olevan valmis siinä vaiheessa, kun siinä ei ole yhtään löysää riviä. Jokaisen rivin täytyy olla perusteltu.

Edu Kettunen on vuosien aikana tehnyt lauluja myös monille muille artisteille.

Tunnetuin Kettusen muille kirjoittama hitti on Kim Lönnholmin Minä olen muistanut ja TikTakin Tuuleksi taivaanrantaan on myös hänen sanoittama.

Aloittaessaan keikkailun uudelleen, hän vähensi muille artisteille kirjoittamista merkittävässä määrin.

– Kirjoitan edelleen joillekin tutuille artisteille, mutta en lähettele biisejä levy-yhtiöihin tyyliin, että sopisiko tää jollekin.

Musiikin lisäksi Edu Kettunen on tehnyt myös piirroksia ja pienoismalleja ja julkaissut lastenkirjat Meri-Paavo ja Mehikäärme sekä Pienen kipparin käsikirja.

Edu Kettunen, Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen ja Tommi Kalenius Brummissa lauantaina 14.10 kello 21 alkaen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut