Eliaksen runo upposi raatiin ”kuin koukku Narviin”

Elias Halminen on kirjoittanut runoja teinipojasta lähtien, lähinnä omaksi ilokseen. Nyt taitavan kirjoittajan teksti sai ansaitsemaansa huomiota. Kuva: Jere Grönberg

– Lahjakas kirjoittaja tuo eteen kypsää ja syvällistä ajattelua. Jo runo alkaa omintakeisesta paikasta, savupiipun päältä! Runo on niin totta, kaunista, lyyrillistä ja herkkää kieltä. Monta tuoretta kielikuvaa, alku- ja loppusointuja, luonto- ja lintutietämystä:”luhtakerttusen liukas lyriikka”. Runo upposi raatiin kuin koukku Narviin. ”Kauklan järvi on sees, vain kahilat värisevät…”.

Näin arvioi runoraati lappilaisen Elias Halmisen runoa Sommitelma saunan piipusta ja muista asioista, jonka raatilaiset valitsivat kaikkien aikojen ensimmäisen Rauman Lapin kesä -runokilpailun voittajaksi.

Raatilaiset Timo Aro, Päivi Heino, Mervi Kariniemi, Heli Laaksonen ja Tuula Seikkula olivat mielissään kaikista 30 kilpailuun saapuneesta runosta.

– Tuomariston kesken vallitsi innostunut ja runoista henkistynyt tunnelma. Monen runon valinta vahvistui yhdessä pohdittaessa, ja parhaimmistosta oltiin hyvinkin samanmielisiä, Heli Laaksonen kertoo.

Elias Halminen on voitosta mielissään, sillä pöytälaatikkorunoilijaksi itseään kutsuva lappilaismies oli alkuun hyvin epäuskoinen runonsa menestymisestä kilpailussa.

– Vaimo tuon kilpailun bongasi ja patisti minut osallistumaan siihen. En ole koskaan ennen osallistunut mihinkään runokilpailuun eikä tekstejäni ole missään aikaisemmin julkaistu. Olen vähän tällainen kaino runoilija, hän naurahtaa.

Elias on kirjoittanut runoja teinipojasta asti. Työssäkäyvä perheenisä elää tällä hetkellä ruuhkavuosiaan, joten kovin tuottelias kirjoittaja hän ei nyt ehdi olla.

– Runot eivät koko ajan pyöri päässäni. Kirjoittaminen vaatii tietyn mielialan, jotta teksti alkaa luistaa.

Mies kertoo kirjoittavansa kattavasti elämän eri ulottuvuuksista. Samalla tulee jäsenneltyä pään sisällä pyöriviä ajatuksia.
Suomen rikasta kieltä arvostava runoilija pyrkii runoissaan siihen, että ”mahdollisimman pienellä sanamäärällä sanotaan mahdollisimman paljon”.

Voittajarunonsa Elias Halminen on kirjoittanut yhdestä hetkestä kesäkuun hienossa lämpimässä lauantai-illassa, jolloin hän konkreettisesti oli katolla savupiippuhommissa.

– Runo ei kuitenkaan syntynyt yhdeltä istumalta,vaan kypsyttelin sitä useamman päivän.

Arvovaltaisen runoraadin kiittävä ja kannustava palaute runosta merkitsee kirjoittajalle paljon.

– Olen kirjoittanut tekstejä lähinnä itselle, eikä niitä juuri kukaan muu ole nähnyt kuin vaimo, joka ei ole tietenkään uskaltanut niitä kommentoida. On hienoa, että raati on nähnyt runossani jotain, Elias Halminen summaa.

Vuosien saatossa Eliaksen pöytälaatikkoon on kertynyt niin paljon tekstejä, että niistä voisi koota runokirjan.
Ehkä tällainen kirja joskus tulevaisuudessa näkee päivänvalon?

”Sommitelma saunan piipusta ja muista asioista”

Suvinen lauantaiehtoo.
Saunan piipun viimeinen tiili hakee sijaansa, ajateltua alaansa.
Märkä laasti loiskahtaa ja sihahtaa,
kuin haavekuvana, enteenä odottavasta ilosta.
Kiukaan löylystä, koivuvihdan tuoksusta, lauteiden narinasta.
Naapurin piipusta nousee jo savu.

Katse hakee kauas, estämättä.
Kauklan järvi on sees, vain kahilat värisevät.
Yksinäinen nokikana soutaa tyynen veden pinnalla.
Mustavalkoisena kuin käsitys onnen olemuksesta.
Kaulushaikara puhaltaa tuubaansa,
ulkokylän omat ehtookellot kuuluttavat pyhää alkavaksi.
Hiehot rantahaassa vastaavat, timoteitupsu suussa, vaimeasti mölyten.

Aurinko laskee koivujen taakse.
Vaaleanvihreä valo punertaa navetan kivet kuin graniitin.
Tuulenviri tuo vadelmapuskasta luhtakerttusen liukkaan lyriikan.
Rastas nurmella kuuntelee, liikkumatta, hyväksyen, ehkä enemmän matojen supinaa.
Sinitiaisen pesäkolo omenapuun rungossa, täynnä nälkäisiä nokkia.

Suvinen lauantaiehtoo, pyhän ehto, pyhä hetki.
Takana päivän, viikon työ, maailman retki.
Syreeni huumaa kielon kanssa kilpaa.
Tienoo tuoksuu kuin kesäneito.
Nousevan kasteen lailla onni osallisuudesta kasvaa,
huomaamatta ja hivuttaen, kuin särkynytsydän.
Puhjetakseen illan hämärässä kukkaan.

- Elias Halminen