Gloria ja Wiiva toimivat nyt yhteisen katon alla

Raumalaisen Toni Nurmen omistamat yritykset Gloria-keittiö ja Wiiva-kaluste toimivat nyt saman katon alla osoitteessa Sinkokatu 1.

Uusiin tiloihin kuuluvat 1200 neliön tuotanto- ja varastotilat sekä noin 100 neliön myyntinäyttelytila, jota keskiviikkona vielä viimeisteltiin esittelykuntoon viikonlopun avajaisia varten.

Glorian ja Wiivan liiketilan avajaisissa on mukana muiden muassa sisustussuunnittelija Milla Alftan, joka antaa kävijöille sisustusvinkkejä nyt lauantaina.

Vuonna 2010 perustettu perheyritys, Gloria-keittiöt, valmistaa mittatilaustyönä kotimaisia keittiöitä, kylpy- ja kodinhoitohuoneita ja liukuovikalusteita.

Yrityksen asiakaskunta tulee Länsi- ja Etelä-Suomen alueilta Raumaa, Turkua, Tamperetta ja Helsinkiä myöten.

– Meillä on edustus Tampereella ja Turussa, minkä lisäksi olemme ryhtyneet markkinoimaan osaamistamme pop up -myyntinäyttelyjen avulla. Pystytämme jollekin pienemmälle paikkakunnalle muutamaksi viikoksi väliaikaisen myymälän, jossa suunnittelemme asiakkaille keittiöitä ja teemme tarjouksia, Glorian ja Wiivan toimitusjohtaja Miiko Laine kertoo.Wiiva-kaluste on Gloriaa nuorempi yritys, jonka Toni Nurmi perusti vajaat pari vuotta sitten. Wiiva valmistaa ja markkinoi edullisemman hintatason keittiöitä, joiden mallivalikoima on hieman suppeampi kuin Glorialla.

Wiiva toimii myös useiden isompien projektien kalustajana.

– Olemme saavuttaneet lyhyessä ajassa hyvän jalasijan toimialueellamme. Parhaillaan teemme keittiöitä kahteen Hartelan rakentamaan kerrostaloon. Wiiva tekee kylpyhuoneita ja keittiöitä myös taloyhtiöiden putkisaneerauskohteissa, Toni Nurmi selvittää.

Gloria-keittiöt toimittavat pitkälle asiakkaan tarpeisiin räätälöityjä keittiöitä ja kylpyhuoneita.

Suunnittelutyöhönsä intohimolla suhtautuva Toni Nurmi tietää, että asiakkaat haluavat nykyään joustavuutta keittiöratkaisuihinsa. Myös uusista trendeistä halutaan tietoa.

Tällä hetkellä uusissa keittiöissä näkyy enemmän värejä kuin aikaisemmin. Tehosteina käytetään ruusukullan, messingin ja kuparinvärisiä vetimiä, altaita ja hanoja.

Sekä Wiivan että Gloria-keittiöiden kalenterit ovat mukavan täynnä asiakkaiden toimeksiantoja, mutta ”ei oota” kumpikaan ei suostu myymään.

– Palkkaamme sitten tarpeen mukaan lisäkäsiä pahimpien ruuhkahuippujen varalle, Miiko Laine toteaa.Gloria-keittiöt ja Wiiva-kaluste työllistävät tätä nykyä yhteensä 10 vakituista työntekijää ja kolme toiminimeä.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme raumalaisyritysten uusista kuulumisista ja merkkitapahtumista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut