Hoivatiimi Alina aloitti Raumalla

Sairaanhoitaja-terveydenhoitaja Satu Ravantti toimii Rauman Alinan yrittäjänä.

Kotisairaanhoitoa, hoivapalvelua ja kotityöpalveluita kaiken ikäisille tarjoava valtakunnallinen Alina aloitti toimintansa Rauman alueella marraskuun alussa.

Sairaanhoitaja-terveydenhoitaja Satu Ravantti toimii Rauman Alinan yrittäjänä. Hänen toiminta-alueeseensa kuuluvat Rauman lisäksi Eurajoki, Eura ja Säkylä.

Sadulla on kokemusta sekä julkisen että yksityisen puolen terveydenhoitoalasta, jolla hän aloitti työskentelyn vuonna 2013.

– En olisi voinut koskaan kuvitellakaan ryhtyväni yrittäjäksi, mutta sitten kesällä näin ilmoituksen, jossa Alina etsi yrittäjää Rauman seudulle. Kotimaisen ketjun antama tuki taloushallinnossa, juridiikassa ja markkinoinnissa kiinnosti, joten päädyin ottamaan heihin yhteyttä, Satu Ravantti kertoo.

Alinan mottona on ”kotona paras”. Sillä ketju viittaa palveluvalikoimaan, jonka ansiosta asiakas saa kotonaan mahdollisimman hyvää palvelua ja hoitoa.

– Se voi olla esimerkiksi siivousta, kotisairaanhoitoa, lastenhoitoapua, vapaa-ajan antamista omaishoitajalle, kaupassakäyntiä, ulkoilua, saattohoitoa sekä lääkäripalvelua. Alinalla on nimittäin videopalvelu, jossa etälääkäri ”tulee asiakkaan kotiin”, Satu Ravantti selvittää.

Alinan konseptiin kuuluu ilmainen kotikäynti, jossa asiakkaan tarpeet kartoitetaan.Ketjun asiakkaat voivat maksaa palvelusta joko kokonaisuudessaan itse tai palvelusetelillä.

Aluksi Satu Ravantti aloittaa yrityksessään sen ainoana työntekijänä, mutta hänen tarkoituksenaan on palkata lisää henkilökuntaa toiminnan laajentuessa.

Hoivatiimi Alina on osa VMP Group -konsernia. Alinan toiminta alkoi lähes 25 vuotta sitten Kuopiossa, jossa ketjun pääpaikka on edelleen.Yhteensä Alina-yrityksiä on ympäri maata tällä hetkellä hieman alle 30. Raumaa lähin yritys on Porissa.

Rauman Alina-toimistolla, Kaivopuistontie 1, on tämän viikon perjantaina 24.11. avajaiset kello 10–14. Kaikille avoimessa tilaisuudessa on kahvitarjoilu.

Liike-elämässä tapahtuu -juttusarjassa kerromme raumalaisyritysten uusista kuulumisista ja merkkitapahtumista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut