Inga Helimo uskoo Lukkoon viimeiseen asti

Onnea, Rauman sini-keltainen lady, Inga Helimo, 90 vuotta! Kuva: Esa Urhonen

Voi, kunpa itse olisi yhdeksänkymppisenä yhtä terävä, toimelias ja kantaaottava kuin tänään pyöreitä vuosia täyttävä Inga Helimo!

Lukko-fanien pitkäaikainen ”äiti” ja jääkiekon Raumalle tuoneen jo edesmenneen Oiva Helimon vaimo on juuri saanut uusittua ajokorttinsa.

Ingan uudenkarhea keltainen autokin on valmiina tallissa kurvaamaan vaikka Äijänsuo Areenan oven eteen, mikäli sieltä vain löytyisi sille parkkipaikka.

– Henkilääkärini ei suostunut kirjoittamaan minulle inva-lupaa, sillä hänen mielestään en sellaista tarvitse, vaikka minulla onkin tekonivelet polvissa. Ikävä kyllä, Äjänsuon pääparkkipaikalta on sata porrasta kiivettävänä katsomoon, joten sen vuoksi en ole käynyt pelejä enää katsomassa, Inga kertoo.

Lähipäivinä Inga aikoo kirjoittaa Lukon päättäjille ”kauniin kirjeen”, jossa hän kainosti pyytää, että jäähallin pääoven läheisyydestä osoitettaisiin hänelle parkkiruutu kotimatsien aikana.

Oman privaattiruudun Inga Helimo totisesti ansaitsisikin. Se olisi kunnianosoitus naiselle, joka toimi 13 vuoden ajan aktiivisesti Lukon fanireissujen matkanjärjestäjänä ja klubisihteerinä.

Hän on sydämeltään 100-prosenttisesti sini-keltainen, ja juuri se on pitänyt hänet hyvässä kunnossa ja kiinni elämässä eläkepäiviensä alusta lähtien.

– Kun vuonna 1993 jäin Lönnströmiltä eläkkeelle, ajattelin, että elämään pitää saada jotain sisältöä. Sen vuoksi liityin Lukko-faneihin. Se oli hauskaa aikaa; tykkäsin kiertää mukuloiden kanssa ympäri Suomea, hän nauraa.

Reissuihin liittyi paljon mukavia tapahtumia, mutta myös ikäviä. Yleensä silloin osallisena oli alkoholi, jota fanimatkalaiset olivat nauttineet enemmän kuin tarpeeksi.

– Kerran veimme hesalaisten järkkäreiden kanssa katsomoon sammuneen nuoren raumalaispojan nukkumaan päätään selväksi Helsingin vanhan jäähallin lastenhoitohuoneeseen. Matsin loputtua menimme katsomaan, mitä hänelle kuuluu. Pojan ilme oli melkoinen, kun hän heräsi lastenhoitopöydältä. Häntä ilmiselvästi kadutti, ja myöhemmin sainkin häneltä suklaarasian kiitokseksi ja anteeksipyynnöksi.

Sitä tapausta Inga vieläkin muistelee hyvillä mielin.

Porissa taas tarvittiin poliiseja herättelemään bussiin sammunutta isokokoista fania, joka oli juonut votkapullon tyhjäksi Rauma–Pori-matkan aikana.

Inga Helimo on kulkenut yhtä matkaa raumalaisen jääkiekkokulttuurin kanssa sen syntyvaiheista tähän päivään.
Porissa vuonna 1928 syntynyt Inga muutti yhdeksänvuotiaana perheensä kanssa Kauvatsalle, jossa hänen isänsä jatkoi Rosenlewin metsänhoitajana.

Talvisodan syttyessä Inga oli pyrkimässä oppikouluun, jota hän sitten koko sodan ajan kävi Vammalassa.

– Julkinen liikenne keskeytettiin kokonaan sodan ajaksi, ja minä kuljin kouluun tavarajunalla konnarin vaunussa. Välillä samassa vaunussa kuljetettiin venäläisiä sotavankeja.

Keskikoulun jälkeen nuori nainen meni töihin Kauvatsan postiin. Siellä hän kiinnostui toimistotyöstä ja päätti pyrkiä Raumalle kauppaopistoon.

Siellä hän tapasi tulevan aviomiehensä, loimaalaisen Oiva Helimon, joka kauppiksesta valmistuttuaan meni töihin Rauma-Repolan telakalle.

Raumalla pelattiin noihin aikoihin vain jääpalloa. Oiva päätti yhdessä muutaman muun kaverin kanssa perustaa yhtiön työntekijöille jääkiekkojoukkueen.
Loimaalta Oiva sai ensialkuun varusteita lainaksi, minkä lisäksi niitä valmistettiin omin voiminkin.

Vuonna 1947 Rauma-Repolan tehdasalueelle nousi matalalaitainen kaukalo, jossa harjoiteltiin ja pelattiin. Tekojääratahanke käynnistyi 1950-luvun lopussa, ja vuonna 1961 Äijänsuolla voitiin viettää tekojääradan avajaisia. Ilman sitä Lukko tuskin olisi voittanut vuoden 1963 Suomen mestaruutta.

– Oiva oli suuressa roolissa siinä, että tekojäärata saatiin Raumalle, enkä usko, että Lukosta olisi koskaan tullut merkittävää joukkuetta ja seuraa ilman tekojäärataa, Inga huomauttaa.

Tuore kihlapari Inga ja Oiva Puurijärvellä soutelemassa 1947.

Helimoille syntyi kaksi poikaa, toinen vuonna 1948 ja toinen 1952. Oiva pelasi itse aikoinaan Lukossa ja vanhempi Helimon pojista Säpissä.

Vuonna 1986 Inga menetti rakastamansa aviomiehen. Jääkiekko ja Lukko pysyivät kuitenkin vahvasti mukana Ingan elämässä, vaikka eläkepäivillään hän aloitti kokonaan uuden harrastuksenkin; tenniksen.

– Se oli mukava harrastus. Harmi vaan, että polveni eivät kestäneet sitä.

Ingalle on siunaantunut kuusi lastenlasta ja viisi lasten lasten lasta. Heistä yksi, Tampereella asuva 13-vuotias Joel Helimo, on innokas jääkiekkoilijan alku.

Hän pelaa Tapparassa. Myös pesäpallo kuuluu pojan harrastuksiin.

– Joel on lähtenyt isoisän isän jalanjäljille, Inga ilmoittaa ylpeyttä äänessään.
Tänä viikonloppuna syntymäpäiväsankaritar saa kotiinsa kaikki perheenjäsenensä, jotka tulevat juhlistamaan teräsladyn merkkipäivää.

Jos Inga voittaisi jättipotin Eurojackpotissa tai Lotossa, hän muistaisi lahjoituksellaan myös Rauman Lukkoa.

– Olen murheissani raumalaisten puolesta, jotka ovat ostaneet kalliit kausikortit – ja mitä on ollut tarjolla? Tämä on ollut jo toinen kausi peräkkäin, kun homma ei pelitä. Jos voittaisin ison summan rahaa, lahjoittaisin miljoona euroa Lukolle käytettäväksi pelaajahankintoihin eikä eräiden henkilöiden ulkomaanmatkoihin, Inga Helimo sivaltaa.

Sinnikkäästi hän jaksaa valaa uskoa kotijoukkueeseen sekä sen kannattajiin.

– Seuraava kausi on meidän. Saamme Kallen (Kalle Sahlstedt) takaisin Turusta kotiin ja toiminnanjohtajaksi Lukkoon. Kalle ja Pekka Virta ovat vanhoja tuttuja, joten yhdessä kaksikko panee varmasti tuulemaan!