Isojen poikien penkkikisat tekevät paluun - "Pois eivät jääneet kuin pelkurit"

Lokakuussa 2012 Kim Päivöke istui pettyneenä yökerho Dominon takahuoneessa.

Hänen isolla vaivalla järjestämänsä penkkipunnerruskilpailut olivat takana, eikä mikään ollut mennyt raumalaisen voimailijan haluamalla tavalla.

Hän oli kaavaillut tapahtumastaan todellista voimanäytöstä, sillä paikalle oli kutsuttu valtakunnan kovimpia penkkipunnertajia.

Kyseessä oli ammattilaiskisa, jossa penkkipaidat olivat järeitä eikä dopingtesteistä ollut tietoa.

Pienin sallittu aloituspaino oli hurja 300 kiloa. Se oli lähes kaikille liian kova haaste, sillä koko kilpailussa nähtiin vain kolme onnistunutta nostoa.

Päivöke pohti, kannattaako tapahtumaa järjestää uudelleen. Lopulta hän hautasi ajatuksen jatkosta kaikessa hiljaisuudessa.

Kunnes tultiin tämän vuoden kevääseen. Tuolloin Antero Mäkilä heitti Päivökkeelle ajatuksen. Pitäisikö kisat järjestää vielä uudelleen?

Ajatus kutkutti, mutta samalla epäilytti.

– Sanoin lopulta, että jos saan mukaan luotettavan kaverin, joka seisoo ihan loppuun asti mun rinnallani, Päivöke muistelee.

Miehet marssivat samalta istumalta paikallisen viihdeketun Toni Järvisen eli Protonin juttusille.

Hän imaisi idean nopeasti, joten lauantaina Dominossa järjestetään historian toinen penkkipunnerruksen Night of the Champions. Sen järjestävät yhdessä Mäkilä, Päivöke ja Bistromax Oy.

– Tässä olisi nyt mahdollisuus tehdä pysyvä perinne. Raumanlinnan kiinteistö on hyvällä paikalla, ja sille on hyvä keksiä muutakin käyttöä kuin yökerhotoiminta, Järvinen puntaroi.

Miesten työnjako oli helppo tehdä. Päivöke hankki nostajat kisaan, Bistromax hoitaa show’n.

Toisin kuin päivälleen viisi vuotta sitten, tällä kertaa kisa nostetaan raakana eli ilman penkkipaitaa. Pienin mahdollinen aloituspaino on miehillä 200 kiloa ja naisilla 100 kiloa.

Mukaan on tulossa 13 nostajaa, joista kolme on naisia. Paikallista väriä kisassa edustavat raumalainen Eero Rantanen ja laitilalainen Lauri Marttila.

Ennakkosuosikin manttelit voidaan pukea Zahir ja Anna Khudayaroville.

 – Siitä pidetään kiinni, että kukaan ei saa olla minkään liiton asettamassa kilpailukiellossa, Päivöke linjaa.

Kisan voittaminen tuo muutakin kuin kunniaa, sillä tapahtumassa on rahapalkinnot. Voittaja kuittaa 1 000, kakkonen 500 ja kolmonen 250 euroa. Summat ovat samat miehille ja naisille.

– Mukana on todella kovan luokan nostajia. Pois eivät jääneet kuin pelkurit, Päivöke ilmoittaa.

Night of the Champions -tapahtuman ydin on isojen miesten penkkipunnerruskilpailu, mutta illassa on tilaa myös sirommille lihaksille.

Penkkikisan jälkeen raumalaiset fitness-urheilijat ottavat tilan haltuun. EM-tasolla kilpaillut Salli Valta sekä SM-urheilijat Niina Sirrola ja Emilia Perkkola nousevat lavalle ja tekevät näytösohjelman.

Sirrola ja Perkkola kilpailivat tämän kuun alussa Lahdessa järjestetyssä perinteisessä Nordic Fitness Expossa.

Night of the Champions -tapahtuma antaa kolmikolle poikkeuksellisen tilaisuuden esittää kisaohjelmansa Raumalla.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut