Kesäduunin metsästys on alkanut

Monet yritykset edellyttävät kesätyöntekijöiltä vähintään 18 vuoden ikää, mutta poikkeuksiakin on.

| Päivitetty

Vaikka innokkaimmat kesätyöpaikan metsästäjät ovatkin olleet liikkeellä jo ennen vuodenvaihdetta, kiivain kesätyöpaikkojen etsintä alkaa kuitenkin nyt tammi-helmikuun vaihteessa.

Perinteisiä kesätyöllistäjiä ovat esimerkiksi kunnat, seurakunnat ja kaupan ala.

Myös yritykset, jotka toimivat pääasiassa kesäsesonkina, tarvitsevat henkilökuntaa.

Alle 18-vuotiaana kesätyöpaikan saaminen voi olla hankalaa, muttei mahdotonta.

Hyviä kesätyöpaikkoja alle 18-vuotiaille on tarjolla muiden muassa marja- ja maatiloilla, puutarhoilla, jäätelökioskeilla, siivousalalla, varastoitehtävissä, ravintoloissa ja lehdenjakajana.

Osuuskauppa Keula osallistui viime kesänä Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelmaan, joka tarjoaa kahden viikon pituisen kesätyökokemuksen 14 vuotta täyttäneille nuorille. Palkka kahdesta viikosta on 335 euroa.

– Emme ole vielä täysin lyöneet lukkoon, osallistummeko ohjelmaan tänäkin vuonna. Viime kesänä työllistimme noin 70 alle 18-vuotiasta nuorta TTT-ohjelman kautta, Osuukauppa Keulan asiakkuus- ja viestintäpäällikkö Johanna Sainio kertoo.

Keulalla on useampia toimialoja, joille otetaan 18 vuotta täyttäneitä kesätyöntekijöitä. Tarvetta on arviolta yli sadalle kesätyöntekijälle.

– Olemme mukana helmikuussa Urastartti-messuilla, joten kannattaa ilman muuta tulla esittäytymään osastollamme, Sainio kehottaa.

Keulan nettisivujen kautta pääsee ilmoittautumaan työnhakijaksi myös kesätyöpaikkoihin.

RTK-palvelu hakee kaikkiaan hieman yli sataa kesätyöntekijää, joista reilu puolet sijoittuu Olkiluotoon työskentelemään muun muassa ydinvoimalaitoksen vuosihuollossa.

Olkiluodossa työskenteleminen vaatii täysi-ikäisyyttä, mutta Raumalla esimerkiksi joissakin RTK-palvelun siivoustöissä voivat toimia alle 18-vuotiaatkin.

– Alle 18-vuotiaiden kesätyöntekijöiden tarve vaihtelee vuosittain. Papinhaan pääkonttorillemme voi tulla täyttämään toimenhakuluomakkeen. Töitä voi tietysti hakea myös nettisivujemme kautta, yksikönpäällikkö Jani Pelamo vinkkaa.

Myös RTK-palvelulla on osasto Urastartti-messuilla.

Rauman seurakunta on jo pitkään pitänyt kaikkien toimialojensa kesätyöpaikoissa 18 vuoden ikärajaa. Seurakunnassa suurin kesätyöllistäjä on hautausmaiden hoito, jossa tarvetta on noin 30 työntekijälle.

Keväällä hautausmailla istutetaan noin 15 000 orvokintaimea, kesällä kesäkukkia, ja myöhemmin tiedossa on lehtien haravoimista pitkälle syksyyn.

– Kesätyökausi alkaa meillä jo huhtikuussa, mikä luonnollisesti karsii suurimman osan opiskelijoista pois työnhakijoiden joukosta, etenkin kun kesätyöntekijöiden tarve jatkuu jopa lokakuun loppuun saakka, ylipuutarhuri Jouni Laaksonen toteaa.

Rauman kaupungin kesätyöpaikat tulevat hakuun helmikuun alussa.Vs. henkilöstöjohtaja Marika Alho-Malmelin kertoo, että kaupunki tarjoaa ensi kesänäkin noin 150 kesätyöpaikkaa eri toimialoilla.

– Perinteisesti Wihertoimessa ja varhaiskasvatuksessa on ainakin ollut lukumääräisesti paljon kesätyöpaikkoja tarjolla. Osa kesätyöpaikoista on suunnattu alan opiskelijoille, ja osassa ei vaadita alan pohjaopintoja, hän selvittää.

Tulevanakin kesänä kaupunki järjestää nuorten kesätyöviikot, ja ne työllistävät sata 14–17-vuotiasta nuorta.

– Heistä noin puolella on mahdollisuus päästä työskentelemään päiväkoteihin, puhtauspalveluihin, vanhuspalveluihin sekä Wihertoimeen. Leirimuotoiselle saarityöviikolle otetaan 15 nuorta tekemään pienimuotoisia kunnostustöitä, Alho-Malmelin kertoo.

Rauman kaupunki on varannut yrityksille suunnattuun nuorten kesätyöpaikkatukeen määrärahaa aiempien vuosien tapaan.

Tuen hakemisesta saa tietoa Rauman kaupungin nettisivuilta. Tuki on 4 00 euroa kesätyöpaikkaa kohden.

Vauhtia kesätyöpaikkahakuun: Urastartti-messut Kivikylän areenalla torstaina 8.2. klo 9–15

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut