Kestävyyshirmu Miika Lahtela löysi uuden haasteen: 678 kilometrin ja 48 tunnin ihmiskoe

Eurajoelle asusteleva elämäntapaurheilija yrittää selvittää elokuun alussa Tahkolla kolme triahtlonia kahteen vuorokauteen.

| Päivitetty

Heinäkuun ensimmäinen päivä juostu Paavo Nurmi Marathon oli monelle osallistujalle tähänastisen elämän kovin rypistys, taistelu itsensä voittamisesta. Miika Lahtelalle 42,195 kilometrin matka oli vain osa treeniä.

Perjantai-illalla Lahtela uiskenteli kotimaisemissa Eurajoen Lutajärvellä 12 kilometriä viiteen tuntiin. Sen jälkeen hän hyppäsi pyörän selkään ja fillaroi Eurajoelta Turkuun, tosin Forssan kautta. ”Pieni lisälenkki” tuplasi matkan 220 kilometriin.

Lahtela torkahti kahden ja puolen tunnin verran, hölkötteli maratonin 140 keskisykkeellä ja palautteli vielä sunnuntaina pyöräillen 107 kilometriä Turusta takaisin kotiin Eurajoelle.

– Kaiken kaikkiaan melko mukava ja liikunnallinen viikonloppu, mies tiivisti Facebookissa.

"Kai kokonaisrasitus ja väsymys eniten mietityttävät. Kun vuorokausi ollaan pyörän selässä, niin siinähän saattaa nukahtaa rattiin tai ajaa ulos tieltä."

Kovin moni ihminen ei edes pystyisi moiseen liikunnalliseen viikonloppuun, mutta Lahtelalle se oli vasta kenraaliharjoitus. Hän käy oman taistelunsa itsensä voittamisesta 4.–5. elokuuta Tahkon Finntriahtlonilla.

Täysmatka Tahkolla sisältää 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42,2 kilometriä juoksua. Lahtela aikoo vetäistä setin kolme kertaa putkeen, jolloin mittariin tulisi 11,4 kilometriä uintia, 540 kilometriä pyöräilyä ja 126,6 kilometriä juoksua, yhteensä 678 kilometriä.

Ja kuten Ostos-tv:ssä sanotaan: eikä siinäkään vielä kaikki. Mieletön suoritus pitäisi rutistaa 48 tuntiin. Ensimmäisenä mieleen tulee kysymys: miksi?

– Ilta-Sanomien toimittaja kysyi aikaisemmin samaa asiaa. Syitä on niin paljon, etten jaksanut alkaa vuorokautta puhua, joten vastasin, että miksi ei, Lahtela toteaa ja jatkaa:

– Mutta jotain mainitakseni, niin tunneskaalan vaihtelu reissun aikana on ihan hirvittävä. Ja onhan se hieno tunne, kun pääsee maaliin ja on voittanut itsensä.

Yksi tärkeä syy on myös hyväntekeväisyys ja varojen kerääminen Iceheartsin nuorisotyöhön.

Tähän asti unohtumattomimman tunnejäljen on jättänyt maalintulo ultrajuoksukiertueen osakilpailussa Kuusamossa.

Lahtela voitti NUTS Karhunkierroksen nimeä kantavan kisan juostuaan 160 kilometrin matkan 22 tuntiin ja 40 minuuttiin.

Hän voitti kiertueen kokonaiskilpailun vuoden 2015 päätteeksi ja päätti hakea uusia haasteita triahtlonista. Viime vuonna Lahtela kirjautti Finntriahtlonin täysmatkalla ajan 10.11,15 ja paransi samalla edellistä ennätystään tunnin verran.

– Päätös tästä tuli aika hätäiseen, kun olin jo vähän miettinytkin seuraavaa isompaa haastetta. Kun vaimo ja lapsetkin näyttivät vihreää valoa, niin homma oli selvä, 40-vuotias perheenisä kertoo.

Yksin Lahtelan ei ennenkuulumattomaan tempaukseen tarvitse heittäytyä. 678 kilometrin rutistukseen ovat lupautuneet myös triathlonharrastajat Juhana Nieminen ja Juha Riikonen.

Idean heitti ilmoille ensimmäisen kerran triahtlonfoorumilla Juri Haverinen. Hän itse on vetänyt Tahkolla kolme triahtlonia putkeen, mutta kuuden päivän sisään.

Nyt aikaikkuna on 48 tuntia, jonka valvominen putkeen olisi jo itsessään melkoinen taistelu. 

– Yksi vuorokausi taitaa olla oma ennätys, vaikka nuoruudessa poikien kanssa tuli kaikenlaista kisailtua, Lahtela miettii. 

Hän vakavoituu pohtimaan, että juuri väsymys saattaa tuottaa suurimmat ongelmat matkan varrella. Aluksi Lahtela epäröi heikointa lajiaan uintia, mutta 12 kilometrin kenraaliharjoitus rohkaisi.

– Kai kokonaisrasitus ja väsymys eniten mietityttävät. Kun vuorokausi ollaan pyörän selässä, niin siinähän saattaa nukahtaa rattiin tai ajaa ulos tieltä, Lahtela pohtii.

Hän uskoo hyötyvänsä ultrajuoksutaustastaan, joka antaa paitsi itsevarmuutta myös kokemuksia äärirajoilla taiteilusta.

– Ja parhaitenhan hereillä pysyy, kun on liikkeellä, Lahtela naurahtaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut