Kiire on unohdettu - Jenna ja Aleksi rakentavat taloa käytännöllisyys, kauneus ja kestävyys mielessään

Aleksi Valonen ja Jenna Aivola ovat rakentaneet itse niin paljon kuin mahdollista. Kuvat: Juha Sinisalo

Ajatus omasta talosta oli oikeastaan aina olemassa. Siitä puhuttiin aika ajoin, mutta käytännön toimeksi haave muuttui, kun Tuomoniemestä tuli haettavaksi tontteja.

– Päätimme hakea tonttia sillä mielellä, että eihän meidän ole pakko ottaa sitä, vaikka sellaisen saisimmekin.

Niinhän siinä kävi, että arpa suosi Jenna Aivolaa ja Aleksi Valosta. Pariskunta lopetti tuumailut siihen paikkaan ja totesi, että ”eihän tällaista tilaisuutta voi jättää käyttämättä”.

Heistä tuli omakotitalorakentajia.

Tuomoniemi on asuinalueena Jennan ja Aleksin toiveiden mukainen. Toinen vaihtoehto oli Syvärauma. Kaunis sijainti houkutti ja tietysti meren läheisyys, sillä veneily kuuluu heidän harrastuksiinsa.

Oman talon rakentamiseen pari päätyi, sillä hyvää vanhaa omakotitaloa sopivalta alueelta ei etsinnöistä huolimatta löytynyt.

Omakotitalo oli oikeastaan ainoa vaihtoehto. Itse rakentamalla saa sellaiset tilat kuin haluaa ja tarvitsee, Aleksi korostaa.

Hän harrastaa moottoripyöriä, ja niiden kanssa väsäämiseen on kiva saada kunnon tilat. Ne löytyvät uuden kodin varaston ja autotallin yhdistetystä tilasta.

Itselle tehdään. Tätä sekä Jenna että Aleksi toistavat moneen kertaan. Kannustalon talo on kokenut ison muutoksen jo sen takia, että kaavoitus määräsi talon tontille lyhyt sivu kadulle päin.

Myös sisätiloissa on tehty tarkkaan harkittuja muutoksia alkuperäiseen talomalliin.

– Esimerkiksi vaatehuone ja vaatehuolto ovat lähekkäin niin, että ei tarvitse kulkea lakanoiden kanssa pitkin taloa. Lisäksi esimerkiksi makuuhuoneeseen tulee pariovet, Jenna listaa.

Neljän huoneen ja keittiön talossa on 133 asuinneliömetriä. Lämpimällä autotallin ja varaston yhdistelmällä on tilaa pienen kaksion verran eli 43 neliömetriä.

Maalämpöpumppu lämmittää paitsi rakennukset myös käyttöveden Jennan ja Aleksin talossa. Pumppu on sijoitettu erilleen asuinrakennuksesta, autotallissa sijaitsevaan tekniseen tilaan.

– Näin se ei vie tilaa sisätiloissa. Ratkaisu on huoleton, he perustelevat.

Nuoret rakentajat korostavatkin ennakkosuunnittelun tärkeyttä paitsi siinä, miten eri toiminnot sijoitetaan myös erilaisissa teknisissä ratkaisuissa.

– Niitä kannattaa harkita ajan kanssa hyvissä ajoin ennen kuin rakentaminen alkaa.

Ennakkosuunnittelun lisäksi Jenna Aivola ja Aleksi Valonen tähdentävät hyvien yhteistyökumppaneiden valintaa. On tärkeää, että näin isossa hankkeessa voi luottaa eri alan ammattilaisiin, kuten sähkö- ja putkimiehiin sekä muurareihin. Puskaradio toimii hyvin. Olemme löytäneet loistotyyppejä, he sanovat.

Jennalla ja Aleksilla on sekin etu, että heillä on taustatukenaan alan konkarit. Molempien isät ovat nimittäin tehneet ikänsä töitä rakennusalalla.

– Heiltä olemme saaneet paljon apua ja neuvoja, he kiittävät.

Talotoimittaja asensi ulkoelementit ja katon. Jenna ja Aleksi ovat rakentaneet itse mahdollisimman paljon, kaiken sen, mitä laki sallii.

– Kaikki lomat ja vapaat ollaan oltu rakennuksilla. Kumpikin tekee kaikkia töitä.

Pian päästään asentamaan MDF-paneelia kattoon. Lattialle tulee leveää tammiparkettia ja märkiin tiloihin laattaa. Seiniin asennetaan tapetit ja keittiöön tulevat kivitasot.

Sävymaailma ja yleisvaikutelma tulevat olemaan perinteisiä, neutraaleja.

– Hiekan ja harmaan sävyjä, Jenna tiivistää. Sellaista, mikä näyttää meidän silmään hyvältä.

– Voi olla että yhteen huoneeseen tulee joku väri! Aleksi heittää hymyillen.

Sekä rakentamisessa että sisustamisessa punaisena lankana on ollut se, että valinnat kestävät aikaa. He eivät halua ryhtyä remontoimaan kahden vuoden kuluttua muutosta.

Niin paljon päätöksiä. Tämä on ollut ehkä se suurin yllätys oman talon rakentamisessa. Koko ajan on pitänyt olla valmiita vastauksia milloin mihinkin asiaan sähkötöistä pintamateriaalien valintaan.

Pienimmätkin päätökset ovat pitkäaikaisia ja niihin täytyy jaksaa keskittyä, vaikka kuin jo väsyttäisi.

Jenna Aivola ja Aleksi Valonen ovat malttaneet tehdä juuri niin kuin neuvovat. He eivät ole hätiköineet vaan edenneet rakentamisessa kaikessa rauhassa.

– Meillä ei ole mitään sellaista aikataulua, että juhannukseksi uuteen kotiin.

Jennan ja Aleksin vinkit rakentamista harkitseville
1. Suunnittele talo arjen käyttöä varten ja oman elämän tarpeita varten.
2. Etsi hyvät rakentamisen ammattilaiset ja yhteistyökumppanit, joihin voit luottaa ja jotka ovat samalla aaltopituudella.
3. Pitkä pinna on tarpeen! Ole joustava ja kärsivällinen. Harkitse, älä hätiköi, vaikka väsyneenä joskus mieli tekisikin.