Kivikova musalauantai tulossa Raumalle

Ismo Alanko esiintyy Rauma-Salissa ja Jonna Tervomaa Brummissa.

Tuleva lauantai on Raumalla erittäin tapahtumarikas musiikin suhteen, sillä kahdessa eri osoitteessa nousee lavoille pitkän linjan artistit, jos tätä kulunutta termiä voi käyttää.

Ismo Alanko aloitti levyttämisen Hassisen Kone -yhtyeessä parikymppisenä vuonna 1980, kun taas Jonna Tervomaa aloitti kolme vuotta myöhemmin. Tosin Tervomaa oli tuolloin vasta 10-vuotias.

Rauma-salissa aloitetaan jo kello 19, jolloin Suomi-rockin suunnannäyttäjä Ismo Alanko starttaa soolokeikkansa.

Ismo Alangon soolokeikat olivat erittäin suosittuja viime keväänä ja niiden tiimoilta ilmestyi reilu viikko sitten Yksin Vanhalla -levy.

Tulevan lauantain Rauma-salin keikka on syyskiertueen toinen ja sitä edeltävä Espoon keikka myytiin nopeasti loppuun.

Syyskiertueella muitakin konserttisaleja on loppuunmyyty ennakkoon.

Ismo Alanko esiintyy Rauma-salissa lauantaina kello 19.

Uutta materiaalia ensi vuoden aikana julkaiseva Ismo Alanko on soolokeikkojen lisäksi esiintynyt viime kuukausina Pohjonen Alanko -kokoonpanon kanssa.

Soolokeikoilla hänellä on lähes sadan kappaleen valikoima, josta hän voi napata lennosta seuraavan kappaleen.

Kitaralla tai pianolla säestetyt kappaleet kattavat koko Alangon uran.

– Keikalla sukeltaa automaattisesti siihen tunnelmaan, joka vallitsi silloin biisin tekohetkellä, Alanko kertoo.

Ismo Alangon soolokeikan jälkeen musadiggareilla on varsin lyhyt matka seuraavalle lavalle, sillä Jonna Tervomaa bändeineen aloittaa keikan kulttuurikuppila Brummissa noin kello 23.

Jonna Tervomaa aloitti lapsitähtenä uransa, joka on edennyt taukojen rytmittämänä juuri siinä tahdissa minkä hän on hyväksi kokenut.

Viime viikolla Tervomaa ohitti jälleen yhden etapin, kun hän julkaisi levyn, jonka kaikki kappaleet hän sävelsi ja sanoitti kokonaan itse.Vaikka aika olikin Ääni-levyn julkaisulle oikea, Tervomaa kertoo aloittaneensa levyn kappaleiden luonnostelemisen jo muutama vuosi sitten.

– Muusikon tehtävä on suhtautua kriittisesti siihen, mitä on julkaisemassa, Jonna Tervomaa huomauttaa.

– Mä uskon, että monia ahdistaa se tahti, kuinka paljon musiikkia suolletaan maailmalle.

Tanssiväelle on myös tarjolla musiikkia viikonloppuna.

Perjantaina järjestötalon iltapäivätansseja tahdittavat Voitto Takanen ja Jussi Henttonen. Iltapäivätanssit alkavat järjestötalolla kello 17.

Jos tanssijalkaa vipattaa vielä myöhemmin perjantaina, Sinisoihdun lavalle nousee illalla Patajätkä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut