Koelaulukutsun tuonut ääninäyte tallennettiin työpaikan varastossa - raumalainen Elli Tolkki pääsi mukaan The Voice of Finlandiin

"Uskallan väittää, että olen muuttunut ihmisenä kilpailun aikana. Osaan ottaa asiat rennommin kuin ennen", luonnehtii 18-vuotias Elli Tolkki. Hän on mukana The Voice of Finland -laulukilpailun seitsemännellä kaudella. Kuva: Saku Tiainen

Elli Tolkki, 18, ei osannut vielä viime kesänä Rolls Roycen varastossa laulaessaan kuvitella, millaiselle matkalle tuo äänite hänet saattelisi.

Kesätyöpäivän tauolla pikkuruiseen varastotilaan livahtanut Tolkki lauloi puhelimensa nauhuriin Rihannan Love On The Brain kappaleen.

Työkaveri tuli varastoon henkiseksi tueksi. Tsemppiä tarvittiin, sillä Tolkki haki äänitteellä The Voice of Finlandin seitsemännelle kaudelle.

– Minulla on aina joku tietty luottokappale, jota hoilaan vaikka kuinka kauan. Sillä hetkellä se oli tämä Rihannan biisi, Tolkki kertoo.

Muutaman viikon kuluttua äänitteen lähettämisestä Tolkki sai kutsun The Voice of Finlandin koelauluihin.

Kesän päätteeksi Turussa järjestetty tilaisuus oli nopeasti ohi. Tähtivalmentajien edessä esiintyminen ei saanut Tolkkia paniikin valtaan, sillä hän on tottunut esiintymään.

– Olen hankkinut esiintymiskokemusta 4-vuotiaana aloittamassani tanssiharrastuksessa, Karin koulun musiikkiluokalla ja kesäteatterissa Santtiolla, hän listaa.

– En ole ikinä ollut semmoinen jännittäjä. Ja vaikka vähän jännittäisin, se ei yleensä kuulu äänessäni.

Elli Tolkki harkitsi The Voice of Finlandiin pyrkimistä jo vuosi sitten, mutta silloin hakuaika ehti umpeutua.

Jo tätä ennen moni kehotti Tolkkia hakemaan kilpailuun. Lopulta nuorinainen totesi, että miksei.

Kun Tolkki haki mukaan kilpailuun, hän päätti, ettei kerro asiasta kenellekään.

– Ei se ihan niin sitten mennytkään. Kun sain kutsun koelauluihin, kerroin vanhemmilleni, että nyt on semmoinen juttu, että olen hakenut mukaan, hän naurahtaa.

Musiikki kuuluu Tolkin elämässä jokaiseen hetkeen.

Tällä hetkellä hänen suosikkimusiikkiaan ovat Ida Paulin ja Kalle Lindrothin kappaleet, etenkin uusin, Päällekkäin.

– Valitsen musiikin mielialani mukaan, Tolkki kertoo.

Hän on käynyt musiikkiopistossa laulutunneilla. Pianoharrastusta Tolkki on jatkanut tuntiopetuksen päätyttyä omaksi ilokseen.

The Voice of Finland tuntui Tolkista omimmalta kilpailulta.

– Minulla oli etukäteen pään sisällä pieni ajatus siitä, että jos kaikki tuomarit kääntyvät, haluaisin Anna Puun tiimiin.

Hän seuraa mielenkiinnolla myös Idolsia ja muita lauluohjelmia. Tolkki myöntää, että tv-sarjan taustalla tehtävä valtava prosessi yllätti.

– Taustalla tehdään valtavasti työtä ennen kuin varsinaiset kuvaukset alkavat. Minulla ei ollut aavistustakaan esimerkiksi koelauluista, hän kertoo.

Tulevaisuudesta kosmetologin opinnoista haaveileva Tolkki ei stressaa. Hänen tavoitteensa The Voice of Finlandissa on saada näkyvyyttä.

– Olen halunnut tehdä musiikkia pienestä pitäen. Pyrin tietysti mahdollisimman pitkälle, mutta olen jo nyt ylpeä siitä, mihin asti olen päässyt, hän toteaa.

Tolkki laskee kilpailussa vahvuudeksensa persoonallisen äänen.

– Uskon, että TVOF saa kokeilemaan omia rajojaan.

Elli Tolkki esiintyy Ääni ratkaisee -jaksossa 3, joka esitetään Nelosella 19.1.