Kulmakaappi käyttöön langattomasti - Manu keksi, että Bluetooth on oiva apu myös keittiössä

Sovellus auki kännykässä ja sieltä nousee kulmakaappi. Moottorin ääni on vaimea, toteaa Manu Kuusisto. Kuvat: Juha Sinisalo

Karusellikaappien aika alkaa olla ohi.

Kun asiakkailta alkoi tulla tällaista viestiä, raumalaisen MaVi-kalusteen omistaja Manu Kuusisto ajatteli, että asialle pitää tehdä jotain.

Muotoilijan koulutuksen omaava Kuusisto keksi langattomasti toimivan kulmakaapin, joka mahdollistaa leveiden vetolaatikoiden asentamisen myös nurkkatilan molemmin puolin.

Keksintö on ainutlaatuinen.

– Jos tällainen tulisi muualla maailmassa vastaan, yllättyisin, Kuusisto toteaa.

Kuusisto nappaa käteensä kännykän, avaa sovelluksen ja kulmakaappi nousee hiljaa ylös.

Moottorin ääni on vaimea. Kaappi nousee 45 senttimetrin korkeuteen. Kaapin voi nostaa esille myös käsiohjauksella.

Keittön kulmasta nousee ylös pyöreä, puinen ”kaappi”. Nyt siinä on viinipulloja ja -laseja, mutta kaapissa voi säilyttää mitä tahansa. Moottorin nostokyky on 200 kiloa.

Alusta on pyörivä eli tavarat saa helposti käyttöön.

Sovellus on sama, jolla ohjataa esimerkiksi sähköisesti nousevaa ja laskeutuvaa työpöytää.

Maksuttomasti ladattava sovellus on yleissovellus, jolla voi ohjata esimerkiksi toimiston työpöytiä.

MaVi-kalusteen myyntitiloissa esillä oleva, langattomasti ohjattava kulmakaappi on vielä prototyyppi. Kuusiston mukaan se ei tosin enää juurikaan muutu.

Yksi isompi muutos tehtiin, kun asiakas kysyi, että mitä jos kaappiin kaatuu jotain.

– Suunnittelin viereisen laatikon kautta kulkevan huoltokanavan. Siellä on luukku, jota kautta tilan voi puhdistaa ja vaikka imuroida.

Puu valikoitui langattomasti ohjattavan kulmakaapin materiaaliksi pääasiassa sen takia, että sitä on helppo työstää.

Aamiaistarvikkeet piiloutuvat päiväksi komeroon, jonka ovet liukuvat sivuilta sisään.

Langattomasti toimiva kulmakaappi on herättänyt jo kiinnostusta.

– Niitä on myyty jo muutama, kertoo Manu Kuusisto.

Moottoroitu kulmakaappi maksaa noin tuhat euroa.