Kun uusavuton ryhtyy vegaaniksi

Kirjoittaja on Marva Median toimittaja, joka aloitti vegaaniruokavalion noudattamisen 1.11.2016, eikä loppua näy. Kuva: Esa Urhonen

Päätin siirtyä vegaaniruokavalioon marraskuun alussa. Päätös oli yhtäkkinen, mutta taustalla oli harkittuja motiiveja.

En ole eläinaktivisti. Eläinten oikeudet ja elinolosuhteet toki kiinnostavat minua, mutta en ole eläinten lahtaamisen vastustaja.

Voisin hyvinkin syödä vaikka hirveä, joka on koko lyhyen tai pitkän elämänsä viilettänyt vapaana metsässä. Tai naudanfileen, joka on ennen jääkaappiini joutumista ollut osa kokonaista märehtijää, joka taas on laiduntanut omistajansa mailla onnellisesti ennen teurastamoon passittamista.

Tehotuotettua sontaa yrittäisin välttää joka tapauksessa.

Mutta miksi täysjättäytyminen kaikista eläinperäisistä tuotteista maitoa, kananmunaa ja hunajaa myöten?

Tarvitsin ravistelua. Mistään ei tule mitään, jos en ole päättänyt ehdotonta kantaa asiaan.

Naapurissani oleva kebab-pitseria tuli liiankin tutuksi syksyn aikana, vaikka muutin Raumalle vasta elokuun lopussa.

”Vähän eettisemmät valinnat silloin tällöin” menettivät merkityksensä viikottaisen pitsan tai kebun mukana. Puhumattakaan terveellisyydestä.

Huomasin, että ennen niin atleettiseen vartalooni oli alkanut kertyä ylimääräistä. Entisen aktiiviurheilijan säännöllinen harjoittelu oli vaihtunut satunnaiseen liikuntaan, mutta ruokaa tuli ahdettua vanhaan malliin.

Vain energiapitoisuuden maksimointi kiinnosti.

Tarkoitukseni ei ole laihduttaa, vaan pysäyttää lihoaminen.

Omaa terveyttäni suurempi asia on maapallon terveys.

Yksin jeesustelemalla ei saa mitään aikaan, mutta ehkä lähipiirini kettuilun ohella saattaa myös hieman kiinnostua vegaaniruokavalion ympäristöeettisestä puolesta.

Hiukan internetiä selailemalla ja käyttämällä esimerkiksi hakusanoja ”maailman lihantuotanto”, ”lihantuotannon hiilijalanjälki” ja ”lihantuotannon vedenkulutus” saa tarvittavat tiedot, en ala tässä sen enempää saarnaamaan.

Joka tapauksessa olen tiedostanut lihanyönnin negatiiviset ympäristövaikutukset jo pidempään, mutta en silti ole muuttanut tottumuksiani.

Siksi radikaali muutos.

Samalla kun päätin alkaa syödä terveellisemmin ja eettisemmin, tuli mukaan ruuanlaitto.

Olen aina ollut ruuanlaittajana surkea ja lahjaton. Osaan kypsentää ja lämmittää aineksia paistinpannulla, kattilassa, uunissa ja mikrossa – se siinä.

Raumalla on kokemuksieni mukaan vain muutamia ravintoloita, joihin voi kävellä sisään ja tilata vegaanista ruokaa. Tai ainakin ruokavaihtoehdot ravintoloissa ovat hyvin vähissä. Siksi on ollut pakko opetella kokkaamaan myös jotain muuta kuin ”kaikkea mahdollista sekaisin paistettuna”.

Yksi hyvä nälän taltuttaja on ollut mustapapupihvillä varustettu hampurilainen. Myös sämpylät tuli kuvauksia varten leipaistua itse.

Tai no, ”leipaistua” ei liene oikea sana, kun leiväntekoprosessiin kului ikä, terveys ja mielenkiinto. Sen urakan jälkeen oli aivan sama miltä ruoka maistuu, kunhan saa syödäkseen.

Onneksi sentään pihvit oli helpompi valmistaa.

Ruuanlaittajaa minusta ei välttämättä tule koskaan. Onneksi vegaaniruokavalion noudattaminen on jo kohtalaisen helppoa.

Internet vilisee informaatiota sisältäviä sivustoja, keskustelupalstoja ja vertaistukiryhmiä. Kaupoissa on tarjolla muutakin syötäväksi kelpaavaa kuin kurkkua ja soijamatoa.

Jatkan vegaanina toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella – koska se on helppoa ja vie nälän.