Lammaspaimenena erämaakorvessa

Lauma tuli tutuksi viikossa. Kuva: Merja Helkelä


Lääpäle, Omppu-Pomppu, Leinikki, Kukka, Milli ja Maire.
Nämä nimet ja tyypit tulivat tutuiksi Merja Helkelälle kesäkuussa, kun hän vietti viikon lammaspaimenena Itä-Suomessa, Koloveden kansallispuistossa.

Viikon aikana Merja näki pari ihmistä mutta ei puhunut yhdenkään kanssa.Lampaiden kanssa sen sijaan tuli juteltua vähän enemmänkin. Hänellä oli yksi tehtävä ylitse muiden: lampaat piti laskea aamuin illoin.

Syvän vaikutuksen tehnyt reissu syntyi päähänpistosta. Merja oli jonkin aikaa seurannut Metsähallituksen sivua Facebookissa ja huomasi paimenenhakuilmoituksen.
– Tämähän kuulostaa kivalta, hän tuumasi ja laittoi hakemuksen.

Parin viikon kuluttua tuli soitto Metsähallituksesta. Merja oli voittanut arvonnassa paimenpestin ja matkaan pitäisi lähteä muutaman viikon päästä, kesäkuu alussa.
– Tiedätkö, missä Kolovesi on? Tiedätkö enemmän tästä lammaspaimenjutusta?
Vastaus molempiin oli ”ei”, mutta ylipaimen lohdutti: kyllä sinä siellä pärjäät.

Lähdöstä on nyt kuukausi ja paluusta kolme viikkoa ja jos Merjalta nyt kysyy, lähtisikö hän uudelleen, vastaus tulee empimättä: olisin ollut siellä koko kesän!
Eli kyllä hän pärjäsi.

Merja Helkelä voisi lähteä lammaspaimeneksi toistekin. Kokemus oli hieno. Kuva: Esa Urhonen

Tosin hän mietti matkaan lähtöä muutaman päivän ja kyseli, olisiko joku ystävistä tai lapsista lähtenyt mukaan. Lapset pitivät äitiä pähkähulluna.

Silti äiti lähti ja saapui Metsähallituksen sorateiden ja yhden lossimatkan takana sijaitsevalle erämaamökille Enonkoskella kesäkuun ensimmäisenä maanantaina. Vanhassa hirsitalossa on perusvarustus ja aurinkopaneelit tuottamassa sähköä sen verran, että kännykän saa ladattua. Energilähteenä oli myös kaasu, jolla esimerkiksi käyttövesi lämpenee.

Hengittävä hirsitalo ja ympärillä vallitseva täydellinen hiljaisuus osoittautuivat lyömättömäksi yhdistelmäksi.
– Vetelin viikon ajan yhdeksän tunnin yöunia.
Lampaiden vahtihommien lisäksi hän ehti patikoida luontopoluilla ja soutaa Kolovedellä. Illalla lämpeni rantasauna.

Lampaat odottivat uutta paimenta laitumellaan. Edellinen hoitaja oli siirtänyt parikymmentä määkijää uudelle niitylle. Paitsi että lampaat piti joka päivä laskea, oli niiden vointia seurattava ja tietysti rapsutettava aika ajoin.

Laumassa muutama saattoi joskus vähän innostua, joten sitäkin piti vahtia, että aidat pysyivät paikoillaan.
Kaikki sujui hyvin. Osa lampaista osoittautua hellyydenkipeiksi. Mieleen on jäänyt etenkin Lääpäle, joka aina tilaisuuden tullen tuli nojaamaan jalkaa vasten ja vaati rapsutuksia.
– Ja Omppu-Pomppu vei sydämeni... Jo kaukaa kuuli, kun se lähestyi tasajalkaa pomppien.

Lampaiden tehtävä puolestaan on hoitaa maisemaa.
– Ja ihanaa maisemaa hoitavatkin! Merja toteaa. Hän ei tehtävää aloittaessaan aavistanut, että miten voimakkaan jäljen ja vaikutuksen juuri luonto ja maisemat häneen jättävät.

Merja on aina liikkunut paljon luonnossa. Erämaakokemus oli kuitenkin jotain ihan uutta ja niin voimakas, että sitä on pakko verrata rakastumisen tunteeseen, niin voimakkaaseen tunteeseen, että sen käsitteleminen oli vaikeaa.
– Ei tuollaista olekaan. Olen etuoikeutettu, Merja muistaa ajatelleensa.

Koloveden kansallispuiston maalauksellisen jykevät maisemat tekivät vaikutuksen. Kuva: Merja Helkelä

Kymmeniä metrejä Koloveden syvyyksiin putoavat kallioseinämät ja yli satavuotiaissa metsissä pesivät kaakkurit, sirittäjät ja korpit. Rantakallioiden ruhjottu kauneus, ”kuin maalaus”.

Ja hiljaisuus. Ei muita ihmisiä, vain ääni, joka syntyy, kun soutuveneen nokka halkoo vettä.
Merja luonnehtiikin paimenpestiä ”rauhalliseksi matkaksi itseen”. Hän tottui nopeasti siihen, että oli yksin. Luontopolulla ei lopulta kaivannut kontakteja ja ammattikirjallisuuteenkin pystyi keskittymään, kun ei ollut yhtään häiriötekijää.
– Olin tyytyväinen, että lähdin matkaan yksin. Suosittelen.

Paimenet maksavat viikosta 400–450 euroa. Alussa se tuntui isolta rahalta, mutta ei enää. Merja Helkelä sanoo nyt kunnioittavansa Metsähallituksen työtä luonnon puolesta ja on valmis maksamaan koskemattoman luonnon kohtaamisesta vaikka uudemman kerran.

– Mitä on raha riemun rinnalla. Koin viikon aikana paljon suurempia elämyksiä kuin missään viiden tähden hotellissa. On ääretön rikkaus, että Suomessa on näin upeita kansallispuistoja.

Metsähallituksen paimenhommat kiinnostavat tuhansia joka vuosi

Metsähallituksen Luontopalvelujen ideoima lammaspaimentoiminta aloitettiin Kolin kansallispuistossa kymmenen vuotta sitten. Vuosittain paimenviikkoja on eri kohteissa ollut tarjolla tusinan verran, yhteensä yli sadalle viikolle.

Hakijoita on ollut 3 000 – 4 000vuodessa. Moni hakija hakee useampaan kohteeseen tai saman kohteen eri viikoille. Paimenet arvotaan, ja se, jota arvonnassa onnistaa, pääsee paimeneksi yhden viikon ajaksi.

Metsähallituksesta kerrotaan, että paimeneksi valittu voi ottaa mukaan perheenjäseniä tai kutsua ystäviä käymään.
Seuraava haku on tammikuussa 2019 (http://www.luontoon.fi/vapaaehtoistoiminta/lammaspaimenet). Paimenet saavat ohjeet ja perehdytyksen.

Metsähallituksen Luontopalvelut edellyttävät, että vapaaehtoiset paimenet huolehtivat oman viikonsa aikana luonnonhoitotyössä olevista eläimistä.

Käytännössä se tarkoittaa raikkaan juomaveden vaihtamista, yleiskunnon seuraamista ja eläinten siirtämistä syödyltä laidunlohkolta seuraavalle.

Lampaat tai lehmät ovat yksityisten karjanomistajien eläimiä ja ne edustavat pääasiassa vanhoja maatiaisrotuja.

Tänä vuonna paimenia on haettu myös metsäpeurojen tarkkailuun.
Metsähallituksen Eräpalvelut siirsi harvinaisia metsäpeuroja Kainuusta Seitsemisen kansallispuistoon Pirkanmaalle ns. totutustarhaan.