Lapin rantasaunan emäntä: "lopettamispäätös pitää"

Kaija Koskinen on toiminut 10,5 vuotta Lapin rantasaunan yrittäjänä. Ensi keväänä hän luopuu tehtävästään. Kuvat: Elina Helkelä

– Olen ilmoittanut kaupungille, että lopetan ensi keväänä. Jatkan täällä vielä tämän syksyn ja alkavan talven, mutta sitten joku muu saa ruveta hoitamaan tätä, ja tällä kertaa päätökseni on pysyvä, Lapin rantasaunan yrittäjä Kaija Koskinen kuittaa.

Hän kertoo olleensa jo kolme vuotta sitten valmis luopumaan paikasta, sillä Narvijärven rannassa sijaitseva rantasauna kaipaisi kipeästi remonttia.

– Pesuhuone ja pukukopit ovat huonossa kunnossa, esimerkiksi naisten puolella katto vuotaa. Lisätilaakin tarvittaisiin, sillä täällä on varsin ahdasta. Joidenkin mielestä parasta olisi, jos koko sauna vedettäisiin katerpillarilla maan tasalle ja rakennettaisiin uusi tilalle, Kaija pohtii.

Yli 10 vuotta Lapin rantasaunaa emännöinyt nainen on viihtynyt työssään niin hyvin, että hän päätti kuitenkin jatkaa vielä muutaman vuoden yrittäjänä.

Nyt lopettamispäätös on joka tapauksessa tehty.

– Sen verran on jo tullut ikää, että mielelläni haluaisin jo ruveta viettämään enemmän aikaa omalla mökillä ja lastenlasten kanssa. Näin kesäisin kun en ehdi juuri mitään muuta kuin käydä kotona nukkumassa. Huushollikin on sitten sen näköinen, Kaija naurahtaa.

Kaija on laajentanut vuosien saatossa saunan kahvion tuotevalikoimaa. Ulkomaalaistaustaiset asiakkaat pitävät Kaijan mukaan todella pajon karjalanpiirakoista.

Rempseä ja välitön emäntä on vuosien aikana kehittänyt Lapin rantasaunaa muun muassa laajentamalla kahvion tuotevalikoimaa sekä ostamalla saunalle trampoliinin, paljun ja grillin.

Rantasaunan kesäkausi alkaa kesäkuun alusta, jolloin sauna on joka päivä avoinna kello 16–22. Tänä kesänä Kaija jatkaa kesäkautta elokuun 26 päivään asti, jonka jälkeen siirrytään syys-talviaikaan.

Se tietää sitä, että sauna lämpiää tiistaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin kello 16–22. Lauantait on varattu yksityistilaisuuksille.

– Viime talvena pidin saunaa auki perjantaisin ja sunnuntaisin laajennetusti kello 15–23, koska tällä kävi niin paljon porukkaa ja ihmiset tykkäävät, kun saunaan pääsee myöhemminkin.

Nyt heinäkuussa Kaijalla oli apulaisena sukulaistyttö, 16-vuotias Riikka Männistö, jota Kaija kehuu ulospäin suuntautuneeksi ja reippaaksi nuoreksi naiseksi.

– Ihmisten kanssa täytyy tulla toimeen ja heidän kanssaan pitää osata jutella. Riikalta tämä sujuu hienosti, Kaija kehuu.

Lapin rantasauna kaipaisi kipeästi remonttia ja tilalaajennusta. Jotkut näkisivät mielellään, että koko rakennus purettaisiin ja rakennettaisiin tilalle upouusi sauna.

Saunaemäntä antaa tunnustusta myös aviomiehelleen Keijolle, joka huolehtii saunalla raskaimmista töistä, kuten polttopuiden kantamisesta.

– Meillä käy myös ihania asiakkaita, jotka pinovat polttopuita ja tuovat niitä saunalle.

Tämä kesä on hänen mukaansa ollut "harvinainen". Saunan rannassa on käynyt kova vilske jo toukokuusta lähtien, eikä loppua näy.

– En muista yhtään vastaavaa kesää. Ihmisiä on liikkunut ihan mahdottomasti. Saunamaksun maksavia ja kahviossa asioivia on viikonloppuisin 150–200. Heidän lisäkseen on paljon sellaisia, jotka tulevat vain uimaan. Täytyy oikein ihmetellä, miten siitä joukosta joku omansa löytää? Kaija huokaisee.

Nyt tulevana Löylypäivä-viikonloppuna emäntä lupaa tarjota kaikille ilmaiset löylyt rantasaunalla.

– Tämä on jo toinen kesä peräkkäin, kun kaupunki ei osallistu niihin talkoisiin mitenkään. Se tekee tietysti ison loven kassaani, mutta olen ajatellut, että antaa mennä vielä tämän kerran.

Kaija on saunan asiakkaille ja muille lappilaisille tuttu äitihahmo.

Lapista kotoisin oleva Kaija Koskinen on monen lappilaisen ja ulkopaikkakuntalaisenkin tuntema nainen.

Ennen saunayrittäjäksi ryhtymistään hän työskenteli autolasitehtaassa, piti 1990-luvulla Lapparia ja 2000-luvun alussa työskenteli Lapin Kauppakulmassa.

– Siihen aikaan poikani pyöritti kaverinsa kanssa tätä rantasaunaa ja minä tein töitä Kauppakulman lisäksi myös täällä, sillä kyllähän äidin apua tarvittiin. Kun poika sitten päätti luopua paikasta, minä ryhdyin yrittäjäksi.

Kaija kertoo viihtyvänsä erinomaisesti saunaemäntänä.

– On ihanaa höpöttää ihmisten kanssa. Asiakkaat ovat aina hyvällä tuulella tänne tullessaan. Meillä ei ole koskaan ollut suurempia järjestyshäiriöitä, ja jos jotain pientä on joskus ollutkin, niin korotan vain ääntäni ja siihen se toppaa, Kaija toteaa ja nauraa päälle makeasti.