Huolenpitoa maasta, huolenpitoa ihmisistä, kasvun ja kulutuksen sääntelyä ja ylijäämän tasajakoa. Nämä ovat permakulttuurin, ekosysteemisen ympäristösuunnittelumenetelmän eettiset periaatteet.
Permakulttuuri tulee englannin kielen sanoista permanent + agriculture (permaculture), jonka kehittelivät australialaiset Bill Mollison ja David Holmgren jo 1970-luvun puolivälissä.
Permakulttuurisuunnitteluun perehtynyt oululainen Mari Korhonen kävi taannoin Raumalla kertomassa permakulttuurista.Hän on opiskellut alaa Australiassa pariin eri otteeseen.
– Siellä näin konkreettisesti, miten eroosiota pystytään hillitsemään ja jopa kääntämään sen kehitystä niin, että maaperä saadaan entistä parempaan kuntoon.Korhosen mukaan permakulttuuri tähtää siihen, että ihmistoiminnan jälki olisi muun muassa maaperässä, vesistöissä ja luonnon monimuotoisuudessa positiivinen; parempi kuin mistä lähdettiin.
Vuorovaikutus luonnon kanssa, luontoyhteys, on katkennut monelta nykyajan ihmiseltä.
– Se on tietysti luonnollistakin, kun ottaa huomioon saatavilla olevat palvelut. Vesi tulee hanasta ja ruoka kaupasta, Korhonen toteaa ja muistuttaa, että tärkeintä olisi nähdä ne mahdollisuudet, joita omassa lähiympäristössä on.
Kotipuutarhuri voi noudattaa omalla pihallaan permakulttuuriajatusta ottamalla mallia luonnon periaatteista.
– Hyödynnetään paikalla jo olevaa materiaalia. Ei esimerkiksi kuljeteta risuja ja haravointijätettä pois tontilta, vaan perustetaan kohopenkkejä ja kompostoidaan kotitalouden biojätettä. Kasteluvettä voidaan ottaa talteen sadevesikouruista. Jo näillä yksinkertaisilla asioilla luonnon kiertokulkua voidaan toteuttaa omien resurssien puitteissa.
Toinen nouseva ekologinen suuntaus puutarhanharrastajien keskuudessa on syötävä metsäpuutarha (Edible Forest Garden).Se ottaa mallia metsän rakenteesta, jossa kasvit ja hyönteiset tukevat toinen toistaan.
– Metsäpuutarhassa on kerroksellista tilankäyttöä, niin vaaka- kuin pystysuorassa. Näin saadaan aikaan monimuotoisuutta, jossa esimerkiksi kasveilla on monia rooleja, Mari Korhonen selvittää.
Kasveilla voi olla eri toimintoja: jotkut sitovat typpeä, jotkut taas houkuttelevat perhosia ja muita hyönteisiä, jotka taas hoitavat pölyttämistä.
– Omenapuun juurelle voi istuttaa vaikka mansikoita tai yrttejä. Näin omenien lisäksi samasta paikasta saadaan muitakin makuja ja tuoksuja. Sen lisäksi puun juurelle istutetut kasvit säilyttävät maaperässä kosteutta. Ne ovat ikään kuin kumppanuuskasveja.
Metsäpuutarhasta tulee mieleen boheemin rönsyilevä, lähes villiintynyt tila, jossa kasvit kilpailevat paikasta auringossa.
Mari Korhonen täydentää:
– Metsäpuutarha voi olla myös hyvinkin järjestelmällinen. Sen ei tarvitse olla mikään sekametelisoppa, ellei halua. Tärkeintä on saada puutarhan ekosysteemi toimivaksi, jolloin tila tuottaa satoa ja mielihyvää kasvukauden ympäri.
Rauman puutarhayhdistyksen puutarhailta ma 15.5. klo 18 Posellissa (Nortamonkatu 12). Tilaisuuden alussa taimien vaihtoa pihalla. Ohjelma jatkuu raumalaislähtöisen hortonomi Juha Ujulan luennolla syötävästä metsäpuutarhasta.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.