Mentalisti ajattelee aivoillasi

Pete Poskiparta on uransa mittavimmalla kiertueelle. Hän raottaa temppuarkkuaan uudessa kirjassaan katsojien pyynnöstä.

Kaksi kanaa nokkii toisiaan. Puun takaa tulee mummo, joka nakkaa niitä kivillä.

Jotenkin tähän tapaan kuuluu lause, jota mentalisti Pete Poskiparta muistelee, jos vaimon kännykkänumero ei muistu mieleen. Kuvasarjan hän muuntaa numeroiksi ja kas! Siinä on muistista kadonnut kännykkänumero.

Muistitekniikoihin voi tutustua nyt Poskiparran juuri ilmestyneessä tietokirjassa Arjen mentalisti – Mielentaitojen kirja. Siinä Suomessa ja maailmalla mainetta niittänyt mentalisti opastaa alan tekniikoihin, kuten muistamiseen ja ihmisten lukemiseen.

Muistaminen on ajankohtainen aihe, aina. Poskiparta muistuttaa, että muistia voi parantaa, paitsi tietysti jos on muistisairas.– Tekniikat on tunnettava, että muistaa kaikki tarvittavat koodit. Ilman muistitekniikoita minäkin unohtaisin tunnuslukuja..

Kirja syntyi paitsi katsojien myös kustantajan pyynnöstä. Mutta miksi tietokirja?– En halunnut kirjoittaa mitään diipadaapaa vaan jotain sellaista, mistä on hyötyä esimerkiksi työpaikkaa hakiessa, Poskiparta perustelee.– Sitä, mitä teen lavalla, en kuitenkaan kerro.

Toki kirjassa neuvotaan pari viihdyttävää temppuakin. Esimerkiksi se, miten saa sitruunan maun suuhunsa maistamatta sitruunaa.

Pete Poskiparta kuulostaa tyyneltä, vaikka menossa on työntäyteinen kausi. Kirjan julkaisun lisäksi Poskiparta kiertää Suomea. Hän aloitti lokakuun alussa 27 näytöstä käsittävän Mielenmagiaa-kiertueen. Viimeinen esitys on uudenvuodenaattona.

Raumaa lähin keikkapaikka on Uudessakaupungissa pyhäinpäivänä. Raumakin oli kiertuesuunnitelmissa mukana, mutta sopivaa paikkaa ei esiintymiselle lopulta löytynyt.

Taikuri tekee työtä käsillään, mentalisti pään sisällä.Näin Pete Poskiparta määrittelee työnsä. Perinteistä taikuutta, niin kuin me katsojat sen käsitämme, esityksessä on kuitenkin vain vähän.

Poskiparta luo lavalla illuusion siitä, että hän lukee ajatuksia ja katsoo tulevaisuuteen.– Ikään kuin näen katsojien silmillä, kuulen heidän korvillaan ja ajattelen heidän aivoillaan, jolloin syntyy aito tunne ajatustenluvusta ja intuitiosta.

Kiertueella nähdään myös Poskiparralle kansainvälistäkin huomiota tuonut numero, jossa hän tulkitsee katsojien ajatuksia silmät sidottuina.

Tunnin ja kolmen vartin esityksessä nähdään muutakin kuin mentalismia. Poskiparta sanoo olevansa koomikkona ”ilmeisesti lahjakas” ja synnyttää komiikkaa ennen kaikkea tilanteista.

Yleisö lähtee esityksiin mukaan ”yllättävän hyvin”. Poskiparta osaa lukea yleisöä ja havaitsee, jos joku ei halua osallistua ohjelmanumeroon.– Se on myös asennekysymys. Ihmiset tulevat lavalle, jos heitä pyytää, ei käske.

Uudestakaupungista kotoisin oleva Pete Poskiparta aloitti uransa taikurina ja esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1989.Vuonna 2003 hän voitti taikureiden SM-kisat, ja kysyntä alkoi kasvaa. Samoihin aikoihin hän kiinnostui mentalismista.

Varsinainen mentalismibuumi Suomessa ja maailmalla alkoi vasta seitsemisen vuotta sitten.– Olin vähän etuajassa.

Poskiparta on Suomen lisäksi esiintynyt useita kertoja Yhdysvalloissa taikureiden mekan Las Vegasin lisäksi muun muassa Seattlessa ja Chicagossa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut