”Mentiin niin minimillä kuin pystyttiin” - raumalaispari vietti neljä kuukautta Afrikassa

Tiia ja Mikael pääsivät ajelemaan mönkijöillä autiomaassa sekä kokeilemaan mäenlaskua liukureilla hiekkadyyneillä.

Mikael Kivivuori ja Tiia Saarinen lähtivät marraskuussa kiertämään Afrikkaa. Neljän kuukauden matka alkoi Etelä-Afrikasta, josta edettiin Namibiaan. Loppuaika kului Tansaniassa ja lähinnä Arushan kaupungissa orpokodin lapsia auttamassa.

– Mentiin niin minimillä kuin pystyttiin. Pyrimme aina löytämään halvimman mahdollisen ja siedettävän majapaikan. Matka ja totaalinen irtiotto kuitenkin kannattivat, pohtii Mikael.

Heidän mukaansa reissua voi kuvata yhdellä sanalla: kokemus.

Etelä-Afrikan Kapkaupunki on hyvinkin länsimaalainen.

– Toisaalta maassa vaikuttavat vieläkin apartheidin jäänteet ja väkivaltarikosten uhka, Mikael toteaa.

Riskejä oli koko ajan ilmassa.

Namibia osoittautui reissun kovimmaksi paikaksi. Pääkaupunki Windhoekin, Namibin autiomaan ja rannikkokylä Swakopmundin jälkeen reissu oli päättyä.

Kuumuus sekä sadat hyttyset ja näistä johtuva nukkumattomuus yhdistettynä Tiian malariaan ja Mikaelin vatsatautiin veivät lähes kaiken halun jatkaa.

– Saimme kuitenkin halvan lennon Tansaniaan. Taudit taittuivat, ja 20 euron ilmastoitu hotellihuone Dar es Salaamissa antoi toivoa jatkaa matkaa.

Arushan orpolasten iloisuus teki vaikutuksen.

Tansanian Sansibarin saarella iski kulttuurishokki. Halvalla kun ei saa hyvää ja pikkuhiljaa Mikaelin voimavarat alkoivat vähetä.

– Kuukausien huijaukset, rasismi, turvattomuus, kuumuus, ilmastoinnin puute, rähjäiset olot ja univelka estivät omien juttujen tekemisen ja rasittivat parisuhdetta, mies muistelee.

Pelastukseksi tuli 35 euron halpalento potkurikoneella Arushan kaupunkiin, Tansanian ja Kenian rajalle, lähelle Kilimanjaron vuorta.

This is Africa -mentaliteetti tuli edelleen eteen, sillä netistä varattua hotellia ei ollutkaan olemassa. Sitä vasta rakennettiin.

– Vastaavia kommelluksia tuli esiin vähän väliä, sillä kaikki ei ole niin tarkkaa Afrikassa, Mikael naurahtaa.

Taksikuski muisti kuitenkin rauhaisan puutarhamajoituksen Arushan laitamilla, joka löytyi lopulta yössä harhailun jälkeen.

– Saimme majoituksen murto-osalla normaalihinnasta, sillä kristillinen omistajapariskunta piti suunnitelmistamme toimia vapaaehtoisina orpokodeissa.

Orpokodin seitsemän lasta valtasivat Mikaelin ja Tiian sydämet ja saivat aikaan sen, että he perustivat blogin, jossa kerrotaan reissusta ja lapsista.

– Haluamme, että ihmiset löytävät hyvän sydämestään ja lähtevät auttamaan lähimmäisiään!

Mikael ja Tiia ovat yhtä mieltä siitä, että reissun paras osa oli orpokodin lapset.

– Aina, kun menimme sinne, juoksivat lapset ilosta kiljuen vastaan. Viimeisenä iltana itkimme kaikki yhdessä eron tuskaa.

Tällaiset kokemukset pysäyttävät.

Mikael ja Tiia ovat pohtineet myös Suomen ja Afrikan eroja.

– Moikkaaminen, iloisuus ja yhteisöllisyys ovat plussaa. Afrikassa ei pahemmin vanhainkoteja ole, sillä omista pidetään huolta loppuun saakka. Väkisin pysyy myös itse iloisena ihmisten jutellessa ja hymyillessä, ilman että kyseistä käytöstä pidetään hulluuden merkkinä.

Ikäviä puolia ovat epärehellisyys ja epätasa-arvoisuus.

Yhtäläisyyksiä on myös paljon, näistä pahimpina ahneus ja ennakkoluulot.

– Ei ole kivaa kohdata rasismia, kun on auttamassa vapaaehtoisesti. Jokaiselle tekisi hyvää kokea olevansa ”erilainen”, jotta miettisi kaksi kertaa, ennen kuin laittaa muut tuntemaan sampon nahoissaan ilman pätevää syytä.