Merelle tekisi mieli, mutta miten sinne oikein pääsisi?

Veneettömille on Raumalla tarjolla saariston reittiliikennettä, venetaksipalveluita, purjehduksia ja muita venekuljetuksia.

Maanantaina Raumalle saapunut vantaalaisperhe oli vierailemassa pitsi- ja merikaupungissa ensimmäistä kertaa. Teppo Lahti, Annika Lemola ja poika Eero Hakala olivat alkuviikolla kierrelleet Vanhassa Raumassa ja käyneet näkötornissa. Myös retki merelle oli suunnitelmissa.

– Viihdymme luonnossa ja halusimme yhdistää meriretkeen myös luontopolkuelämyksen. Yritimme etsiä eri paikoista tietoa, miten Reksaareen pääsee, mutta missään ei tuntunut olevan koostetusti tietoa Rauman saariston venekuljetuksista, Teppo Lahti kertoo.

Lahti ja Lemola myös ihmettelivät, miksei Rauman suurimpaan retkeilysaareen, Reksaareen, ole säännöllistä reittiliikennettä.

Sinnikkään etsinnän jälkeen vantaalaiset olivat lopulta saaneet kirjastosta Blue Campin Pasi Poukan puhelinnumeron, minkä jälkeen homma oli alkanut luistaa.

Keskiviikkona perhe oli Merijakamolla odottamassa Poukan RIB-veneen saapumista. Nopeakulkuinen kumivene veisi perheen reilussa vartissa Reksaareen.

Reksaaren matkailusaarta ja Uudenkaupungin Santtionrannan leirintäaluetta isännöivä Poukka hankki Blue Camp -yritykselleen lähes kahdeksanmetrisen RIB-veneen viime kesänä.

– Mietin kauan, minkälainen alus olisi tarkoituksenmukaisin kuljetuksiin Reksaaren ja mantereen välillä. Tähän Tammisaaresta ostettuun veneeseen mahtuu kerralla 10 asiakasta ja paljon tavaraa lisäksi, sillä sen kantavuus on yli 2 000 kiloa.Poukka huolehtii RIB-veneellään myös rippileirikuljetuksista Rauman seurakunnan omistamaan Karvatti-leirisaareen.

Reksaaren kahvila- ja ravintolapalvelut avautuvat kesäkaudella kello 12. Poukan RIB-venetaksi toimii kutsuperiaatteella. Kyydin voi tilata puhelimitse.

– Olen pitänyt miniminä neljää kuljetettavaa henkilöä, mutta koska joka tapauksessa lähden päivittäin puolenpäivän aikaan Reksaareen tavaraa viemään, voivat kyytiin nousta pienemmätkin ryhmät ja yksittäiset kulkijat, Poukka toteaa.

Edestakainen matka Reksaareen maksaa 25 euroa per henkilö. Poukka kuljettaa asiakkaita myös Kylmäpihlajaan ja Kuuskajaskariin. Niihin meno-paluu-hinnat ovat Reksaarta hieman kalliimmat.

– Voin ottaa ihmisiä kyytiin myös Rokinnokan venelaitureilta. Silloin Reksaaren meno-paluun hinta on 15 euroa.

Erikseen sopien Pasi Poukan RIB-veneellä voi tehdä myös räätälöityjä meriretkiä. Blue Campin kuljetukset maksetaan joko Reksaaren kahvilaan, tai ennakkoon Rauman keskustan Savilan tai Keskuspuiston jäätelökioskeihin, joita Blue Camp hallinnoi.

Suolaveden pärskeitä ja merituulta pääsee aistimaan Raumanmerelle myös Rauman Saaristokuljetuksen vakiovuoroilla. Saaristokuljetus liikennöi Poroholman lomakeskuksen, Kuuskajaskarin retkeilysaaren ja Kylmäpihlajan majakkasaaren väliä kahdella aluksella, Apollonialla ja Linnealla. Lisäksi yritys tarjoaa räätälöityjä charter- ja ohjelmapalveluja.

Rauman saaristoliikenteeseen voi ostaa risteilylipun, joka edellyttää paluuta takaisin samalla reittivuorolla. Valittavana on myös joustavampia päivälippuja sekä omavalintaiseen paluupäivään ja reittivuoroon oikeuttavia meno-paluu-lippuja. Lippujen hinnat vaihtelevat 20 eurosta 28 euroon. Alle 12-vuotiaat lapset matkustavat puoleen hintaan.

Eräheppu eli Jani Ruusunen järjestää elämysmatkoja luontoon sekä räätälöityjä ohjelmapaketteja, kuten melonta-, patikka- ja kalastusretkiä tukikohtanaan Nurmeksen Kalamaja.

Erähepulla on 4–6 matkustajaa kantava taksi/kalastusvene, jolla on mahdollista päästä ihailemaan Rauman saaristoa.

– Erityisesti geokätköilijät käyttävät usein taksiveneeni palveluja. Nurmeksessa onkin kuulemma todella paljon geokätköjä, Jani Ruusunen huomauttaa.

Purjehtimisesta kiinnostuneille Rauman Länsituuli Oy tarjoaa charter-risteilyjä Petri Suomisen omistamalla 44-jalkaisella purjeveneellä. Suomisen Jolie-vene tekee charter-purjehduksia yleisimmin yrityksille.

Poroholman lomakeskuksen laituriin kiinnittynyt perinnepurjelaiva Kathrina vie tänä kesänä yleisöä merelle kolmesti.

Maanantaina 31.7. kello 13 alkaa Lukon faniristeily ja 1.8. risteilylähtöjä on kaksi: kello 12 ja 18. Kolmen tunnin risteilyn hinta on aikuisilta 45 euroa, alle 10-vuotiailta lapsilta 30 euroa.

Blue Camp: pasi.poukka@bluecamp.fi, 040 556 2659, Rauman saaristokuljetus: www.raumansaaristokuljetus.fi, 050 349 8104, Eräheppu: www.eraheppu.fi, jani.ruusunen@eraheppu.fi, 050 408 9061, Rauman Länsituuli Oy: raumanlansituuli@gmail.com, 050 558 7630, Kuunari Kathrina: www.kathrina.fi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut