Metalliromuttamon aitojen sisällä avautuu toisenlainen maailma

Eurajoen Romu on yksi maan suurimmista metallinkierrätysalan toimijoista.

Kun ajaa sisään Eurajoen Romun porteista, on kuin hyppäisi keskelle Mad Max – Asfalttisoturi -elokuvaa, sillä erotuksella, että eurajokelaisyrityksen 24 hehtaarin tontilla on autonromuja taatusti enemmän kuin postapokalyptisen toimintaelokuvan aavikolla.

Tuhansista lyttääntyneistä autoista muodostettujen kasojen äärellä tulee erikoinen olo, lähes surrealistinen. Siellä saa hyvän käsityksen nyky-yhteiskunnan kulutuksen mittakaavasta.

Vuonna 1994 perustettu Eurajoen Romu tekee hienoa työtä ympäristön ja materiaalien uusiokäytön eteen.

Yli kymmenmetriset metalliromukasat ja ei-metallia sisältävät poltettaviksi menevät keot saavat miettimään, missä tämä kaikki materiaali olisi, ellei se olisi täällä?

Todennäköisesti suuri osa siitä olisi dumpattu jonnekin unohduksiin.

Pois silmistä, pois mielestä.

Eurajoen Romu on erikoistunut rautojen ja metallien kierrättämiseen. Yritys ostaa romurautaa ja romumetallia jalostaen niistä teollisuudelle raaka-aineita.

Maanantaina yrityksen varastointikentällä oli monien, lähes pienten kerrostalojen kokoisten kasojen joukossa yksi Pakistaniin lähtevä erä jalostettua ja laatuvarmistettua kierrätysmetallia. Yhtä Norjaan lähtevää bulkkierää taas lastattiin parhaillaan autoon, joka veisi sen laivattavaksi Eurajoen satamaan.

Viereisessä kontissa valmiina oleva kierrätysmetallierä oli puolestaan lähdössä Kiinaan.

– Liikevaihdostamme yli 70 prosenttia menee vientiin, toimitusjohtaja Juuso Luodesmeri selvittää.

Metallia sisältävien materiaalien lisäksi Eurajoen Romu vastaanottaa sähkö- ja elektroniikkaromua, akkuja, autonrenkaita, muovia sekä puupakkauksia.

Jalostetun raudan ja metallien lisäksi yritys myy käyttörautaa ja erilaisia vaihtolavoja.

Kolmessa vuorossa toimiva Eurajoen Romun murskauslaitos syö kitaansa tonneittain metallia. Yrityksen porteista ajaakin sisään lähes jatkuvalla syötöllä romuraaka-ainetta kuljettavia rekkoja.

Maanantaina kello 10:een mennessä lastiaan oli käynyt purkamassa jo kymmenkunta ajoneuvoyhdistelmää.

Eurajoen Romulla on nyt lupa käsitellä metalliromuja ja muita materiaaleja 64 000 tonnia vuodessa.Parhaillaan yrityksellä on meneillään ympäristövaikutusten arviointimenettely, joka koskee akkuterminaalin perustamista ja metalliromun käsittelymäärien lisäämistä kaikkiaan 104 000 tonniin.

Romuautojen materiaalivirrat hyödynnetään tehokkaasti Suomessa. Romuauton keskimääräinen materiaalisisältö on 75-prosenttisesti metallia, kuten terästä, valurautaa, alumiinia ja kuparia.

Nykyaikaisten kierrätysmenetelmien avulla metalliosista saadaan hyödynnettyä lähes 100 prosenttia uusiksi aineiksi.

Eurajoen Romu on valtuutettu romuajoneuvojen vastaanottopiste, jonne saapuu romuautoja lukuisista vastaanottopisteistä ympäri Suomen. Myös yksityishenkilöt ja yritykset tuovat Eurajoelle autojaan romutettavaksi.

Vastaanottopisteeseen kierrätettäviksi tuotavat autot poistetaan rekisteristä, mistä omistaja saa virallisen romutustodistuksen. Romutuksesta menee tieto myös vakuutusyhtiölle ja Ajoneuvohallintokeskukselle.

– Meille tuleva ajoneuvo esikäsitellään, eli siitä poistetaan renkaat, nesteet, katalysaattori ja akku. Sen jälkeen auto syötetään murskaimeen, joka erottelee erilaisin tekniikoin metallin joukosta tekstiilit ja muovit. Ne me toimitamme polttolaitokseen, Luodesmeri kertoo.

Romuautojen, kierrätysmetalli- ja materiaalikasojen lomassa Eurajoen Romun alueella voi nähdä monia kiinnostavia yksityiskohtia.

Vastaan voi tulla kokonainen betoniauton säiliö, valtava kasa marketin asiakkailtaan keräämiä vanhoja paistinpannuja, raumalaisista kotitalouksista irrotettuja sähkömittarilaatikoita, kilometritolkulla paperitehtaalta peräisin olevaa metallilankaa sekä autoluurankojen joukosta pilkistävä lasten muovinen polkuauto.

– No se on vahingossa päätynyt väärään kasaan, Juuso Luodesmeri hymyilee.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut