Mitäpä, jos aloittaisitkin keilailun?

Kuva: Elina Helkelä

Eurajoen kunnantalon yhteydessä on toiminut vuodesta 1990 neljäratainen keilahalli, jonka käyttäjämäärät ovat viime aikoina kasvaneet.

Päivisin keilaamassa käyvät pääasiassa eläkeläiset ja koululaiset, jotka tulevat hallille koulunsa urheilutunnin merkeissä.
Kasvaneesta kävijämäärästä huolimatta keilailuharrastuksen pariin haluttaisiin kuitenkin enemmän lapsia ja nuoria.

Eurajoen keilahallilla pidetäänkin aina keskiviikkoisin kello 17–20 keilakerhoa lapsille ja nuorille, tunnin vuoroissa.

– Kerho on tarkoitettu noin 10–16-vuotiaille. Nuoremmatkin tietysti voivat tulla kokeilemaan. Omia varusteita ei tarvita, sillä kengät ja pallot saa tietenkin täältä hallilta, Janne Huokko selvittää.

Eurajoella on hyvät mahdollisuudet harrastaa keilailua Janne Huokon pyörittämässä keilahallissa. Neliratainen halli sijaitsee Eurajoen kunnantalon alakerrassa. Kuva: Elina Helkelä

Eurajoen keilahalli on avoinna tiistaista lauantaihin pääsääntöisesti kello 13–20, mutta tarpeen mukaan Huokko voi joustaa hallin aukioloajoissa.

Keilailuharrastus ei ole kallista: ratatuntihinta on aikuisilta 15 euroa, lapset keilaavat tunnin 2,5 eurolla.
Lasten ja nuorten keilakerhon koko kevään hinta on 25 euroa/osallistuja.

Eurajoella toimii kaikkiaan neljä keilaseuraa, joissa on yhteensä noin 70 enemmän tai vähemmän aktiivisesti kilpailevaa jäsentä.

Aikuisillekin on järjestetty omia keilakursseja, tosin harvemmin kuin lapsille.

Varsinaisen keilaharrastuksen ulkopuolella Eurajoen keilahalli on saattanut tulla monelle lapselle jo tutuksi, sillä hallilla vietetään usein synttärijuhlia, joissa hohtokeilataan ja nautitaan omia eväitä.

– Voimme räätälöidä yksityistilaisuuksia myös aikuisille. Tilauksesta voin järjestää tänne esimerkiksi ruokailumahdollisuuden, Huokko vinkkaa.

www.eurajoenkeilailuliitto.fi