Monen rakennusvaiheen Monnankatu

Kaupunkilaisten tunteita kuumentanut katutyö pitää sisällään useita ”liikkuvia osia”.

Monnankatu on ollut tietyömaana viime vuoden toukokuusta lähtien, mikä on luonnollisesti harmittanut alueella liikkuvia ja asuvia kaupunkilaisia.

Moni ei kuitenkaan tule ajatelleeksi, miten suuresta ja monimutkaisesta urakasta oikein on kysymys.

– Kaikki alkoi siitä, kun Lakariin sijoittuvalle HKScanin teollisuuslaitokselle piti rakentaa jätevesiviemäri. Broileritehdas käyttää paljon vettä, minkä vuoksi se tuottaa myös paljon jätevettä, joka johdetaan noin 10 kilometrin matkalla Maanpään jätevedenpuhdistamoon. Kokonaisuuteen kuuluu myös vesilaitokselta Lakariin vedetty vesiputki, suunnittelupäällikkö Riikka Pajuoja kertoo.

Osa viemäriputkesta on voitu vetää syvälle maan alle suuntaporauksella, mikä ei ole näkynyt ulospäin niin selvästi kuin esimerkiksi Monnankadun kaivuutyöt.Suuntaporausta voidaan tehdä ainoastaan vain silloin, kun putken reitille ei satu muita kunnallistekniikan rakenteita.

Riikka Pajuoja muistuttaa, että ilman HKScanin vesi- ja viemäriputkitöitä Monnankatua ei oltaisi ollenkaan ryhdytty peruskorjaamaan, sillä katu oli vielä varsin hyvässä kunnossa.

– Koska katu nyt sitten joka tapauksessa piti avata, se päätettiin myös kauttaaltaan peruskorjata.

Noin 800 metriä pitkälle kadunpätkälle sijoittuu eri kerroksiin useita kunnallistekniikan putkia ja kaapeleita.Syvimpänä maan sisässä, noin kahdessa metrissä, kulkee uusi jätevesiputki. Erilaisia sähkö- ja valokaapeleita on sitten ylempänä, reilun puolen metrin syvyydessä.

Uuden viemäriputken lisäksi katutoimi uusi myös normaalit lähialueen talojen vesi- ja viemäriputket, jotka kulkevat omassa maakerroksessaan.

– Peruskorjauksissa helposti unohtuu, että töiden aikana joudutaan jatkuvasti turvaamaan lähialueen kotitalousten ja liikekiinteistöjen sähkö-, kaukolämpö- ja vesihuolto. Ihmiset ovat myös koko remontin ajan päässeet kulkemaan alueella. Kaikki nämä toimenpiteet hidastavat töitä. Nopeastihan hanke joutuisi, jos voisimme työskennellä täysin neitseellisellä ja rakentamattomalla maaperällä, Pajuoja toteaa.

Tällä hetkellä katutoimi vaihtaa Monnankadun rakennekerroksia ja siirtää sivuun olemassa olevia kaapeleita, jotka taas lasketaan takaisin, kun maamassa on vaihdettu.

– Rauman kaupunki on tehnyt sellaisen päätöksen, että katujen peruskorjauksen yhteydessä vanhat massat kaivetaan ylös ja tuodaan uutta mursketta tilalle, katutoimen päällikkö Antero Mäkilä kertoo.

Peruskorjatun Monnankadun pinta laskee nykyisestä noin 40 senttiä, minkä lisäksi kadun keskilinjan paikka muuttuu. Nämä vaikuttavat tien koko profiiliin.

– Vanhat massat ja katurakenteet on jo kaivettu pois Tarvolantien ja Lensunkalliontien väliltä. Nyt siirrellään vanhoja kaapeleita, ja se työ on varsin hidasta, sillä kaapeleissa on jatkuva jännite päällä. Kaapeleiden alta poistetaan vanha massa ja tuodaan tilalle uutta, jonka päälle sitten kaapelit taas lasketaan, Mäkilä selvittää.

Koudinojankadun ja Tarvolantien väliltä rakennekerrosten vaihto on tehty, ja seuraavaksi sinne asennetaan uusia kaapeleita. Koudinojan sillan ja kadun risteyksen välille päästään vetämään asfalttipohja ensi viikolla.

– Asfalttia saadaan Monnankadun pintaan enemmänkin syyskuun aikana, ja koko ajorata vedetään asfaltille vielä tänä vuonna. Ensi vuodeksi jää joitakin kiveystöitä, Antero Mäkilä arvioi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut