Pyynpään ahtaus ei vielä helpota

Taas tarvitaan lisätilaa. Pyynpään koulun kupeeseen pystytetään siirrettävä väliaikaiskoulu Naulan koulua varten ennen pohjoisen uuden koulun valmistumista. Kuva: Pekka Lehmuskallio

Rauman suurin alakoulu Pyynpää elää tilanahtaudessa, kertoo perusopetusjohtaja Hanna Viljanen-Lehto. Ennakkolaskelmien mukaan koulussa olisi 307 oppilasta ensi syksynä. 

Alun perin koulu on mitoitettu 12 opetusryhmälle. Nyt sen koko on paisunut 16 perusopetusryhmään sekä iltapäiväkerhotoimintaan. Esimerkiksi ruokalassa on sen verran ahdasta, että yksi luokkatila on otettu ruokailuun ja tilapulaa purettu väliaikaistiloilla.

– Pyynpää on todellisessa ahtaudessa. Odotamme todella kuumeisesti Pohjoiskehän koulua, sanoo Viljanen-Lehto.

Rauman muista kouluista ei heru helpotusta tilapulaan. Viljanen-Lehdon mukaan tyhjiä luokkatiloja ei ole kuin yksi, ja sekin sijaitsee eri suunnalla Kortelassa.

Viljanen-Lehdon mukaan tavoitteena on, että pohjoisen koulun valmistuttua Pyynpään koulu palaa alkuperäiseen kokoonsa. Uusia väliaikaistiloja on luvassa Pyynpään alueelle vielä lisää, sillä parhaillaan tehdään pohjatöitä Pyynpäänkadun varrella. Nämä tilat tulevat syksyksi Naulan koulua varten.

Rauman vt. talotoimenjohtaja Kimmo Salminen kertoo, että kaupunki on sitoutunut näihin tiloihin ensi alkuun kahdeksi vuodeksi.

– Jos suunnitelmien mukaan päästään etenemään, pohjoisen uusi koulu valmistuu 2019 syksyksi, Salminen sanoo.

Halpoja eivät vuokrattavat väliaikaistilat ole. Uusista tiloista maksetaan vuokraa 30 000 euroa kuukaudessa ensimmäiset kaksi vuotta. Jos kaupunki sittenkin tarvitsee tiloja vielä tämän jälkeen, alenee hinta 10 000 euroon kuukaudessa. 

Kyltti Naulan koulun uusien tilojen työmaalla kertoo kuitenkin, että koulu olisi paikalla viisi eikä kaksi vuotta.

– Väliaikainen lupa on haettu viideksi vuodeksi rakennusvalvonnalta, olisiko siinä sattunut sitten sekaannus, miettii Salminen.

Pyynpään alueella voidaan luopua pohjoisen uuden koulun myötä myös Malmin koulun väliaikaistiloista, jotka sijaitsevat Raumanmeren koulun pihapiirissä. Jäljelle jää vielä yksi väliaikaistila Pyynpään koulun alapuolella.

– Sen poistuminen ratkaistaan sitten, kun nähdään onko sille tarvetta, Salminen toteaa.

Pohjoiskehän uuden koulun rakentamista on tarkoitus käsitellä kaupunginhallituksessa vielä ennen kesäkuuta, jotta hankkeen koko ja alustava kustannusarvio voidaan lyödä lukkoon. Alakoulusta on näillä näkymin tulossa 3-sarjainen, ja lisäksi tulevat tilat Malmin ja Naulan erityiskouluille.

– Pohjoisen koulun päätös on akuutein numero yksi, jotta koulu pystyy alkamaan 2019. Pelkkä tarjousaika kestää neljä kuukautta, joten varsinainen rakentaminen tuskin alkaa ennen ensi vuotta, arvioi Salminen.